17 May

Analyysi: Maailmaaselittävä rasismi tuntuu hyvältä, sillä sen kautta elämälleen voi löytää merkityksen (Rasismin kaksi pilaria, osa 2)

Kuva: Tapio Pellinen

 

Rasistisilla ideologioilla monimutkainen maailma voidaan selittää tavoilla, jotka tekevät omasta elämästä merkityksellisen, arvioi Henry Goes Liven päätoimittaja Tapio Pellinen.

 

Lue täältä rasismia pohtivan juttuparin ensimmäinen osa!

 

IHMISESSÄ ON LUONNOSTAAN pisara rasistia. Siitä syntyy nykypäivän rasismin toinen kantava pilari, kun omat luontaiset epäluulon tuntemukset jalostetaan ideologian asemaan. Niistä rustataan maailmanselitys, jonka kautta maailma tuntuu ymmärrettävältä ja oma elämä merkitykselliseltä.

Maailma on iso ja käsittämätön koneisto, jossa sokea sattuma pompottelee pientä ihmistä. “Se on monimutkaista” on epätyydyttävä selitys. “Meillä on vihollisia!” on äärimmäisen tyydyttävä näkemys: oma paikka on silloin hyvin helppo hahmottaa. Olen hyvien eli omien puolella ja pahaa vastaan!

 

VÄITÄN, ETTÄ ORGANISOITUNUT RASISMI vetää ihmisiä mukaan toimintaansa juuri tästä syystä.

Tarina on suuri: vedä maiharit jalkaan ja lähde äärikansallismieliseen katupartioon, niin olet osa pyhää sotaa, joka suojelee meidän elämäntapaamme sitä halveksuvilta vihollisilta. Uhan tunteen luominen motivoi ihmisiä toimimaan. Siks äärinationalistista tulevaisuudenkuvastoa hallitsevat erilaisiksi oletettujen ihmisten perhekokotilastot, visiot 2050-luvun islamilaisesta “Eurabiasta” ja eurooppalaisen elämäntavan katoamisesta suvakkisalaliittojen sokealla myötävaikutuksella.

Sotasankarifantasiat ovat tenhoava tapa selittää itselleen nykymaailmaa, jossa elämän merkityksen ja suunnan keksiminen on sysätty kokonaan yksilön omille harteille. Rasistisen ideologian omaksuva ihminen tuntee, ettei hän ole enää vain epämääräinen sivustakatsoja. Hänestä tulee osa aikamme kriittistä kamppailua. Herjaavien tekstiviestien lähettäminen pizzerian omistajalle, 20 hengen rasistisen mielenosoituksen järjestäminen nukkumalähiössä tai polttopullojen heittäminen vastaanottokeskukseen ylevöityy joksikin jaloksi ja tärkeäksi. Tällä on väliä!

Ei ole lainkaan sattumaa, että ideologisen kentän toisella laidalla väkivaltaiseen islamintulkintaan nojaava Isis-järjestö korosti värväyspropagandassaan hyvin tutunkuuloista näkemystä. Isisin soturina Syyriassa, Irakissa tai Ranskassa voisi auttaa kärsiviä muslimiveljiä ja osallistua ihmiskunnan lopulliseen hyvän ja pahan taisteluun. Vaikka tuo sota tarkoittaisi ihmisen puukottamista torilla tai rekalla väkijoukkoon ajamista, se on oikein ja kohtuullista. Tekijällä ja hänen elämällään on ollut väliä!

 

VIHOLLISTEN LUOMINEN ei ole muuttunut.

Samat puheenpainot pulpahtavat pintaan niin Ruandan kansanmurhassa, nykyajan äärioikeiston verkkokeskusteluissa kuin talvisodassakin. Vihollisilta riisutaan inhimillisyys, heitä verrataan eläimiin ja luonnontuhoihin ja heidän aiheuttamaansa uhkaa omalle elämäntavalle korostetaan. Omasta ryhmästä rakennetaan myyttinen kuva ylväänä ja oikeasydämisenä.

Heimossa ihmisen on hyvä olla, ja se saa ideologisen rasismin juurtumaan.

Psykologi Roya Rad kirjoittaa, että ihmisellä on kaksi identiteettiä eli minäkuvaa: yksilöllinen ja yhteisöllinen. Ensimmäinen kertoo, kuka minä olen, kun taas toinen kertoo, mihin minä kuulun. Radin mukaan ihminen, jonka on vaikea muodostaa mielekästä kuvaa itsestään, voi korvata sitä kiinnittymällä voimakkaasti johonkin yhteisölliseen minäkuvaan.

Jos joku ei itse aivan tiedä, kuka haluaisi tai voisi olla, ääriryhmistä löytyy kyllä ehdotuksia. Teollisuuden työpaikat katoavat ja pikkupaikkakunnat näivettyvät, mutta ainakin olen ylpeästi Suomen valkoisen kansan puolustaja, en mikään petturisuvakki tai maahantunkeutuja!

 

KUN KERRAN MINÄKUVAN RAKENTAA, sitä rakastaa ja tarvitsee. Siitä ja siihen liittyvistä maailmankatsomuksista on hyvin vaikea päästää irti, ellei tilalle ole laittaa jotain muuta. Ylen jutussa haastateltu äärioikeiston tutkija Tommi Kotonen arvioi, että monet ääriliikkeisiin nuorena liittyneet pysähtyvät arvioimaan elämänsä suuntaa muutosten kynnyksellä. Ikää karttuu, opinnot alkavat, lapsi syntyy tai työpaikka löytyy. Vaikeampaa ääriliikkeistä luopuminen on niille, joita olisi odottamassa vain seinän tuijottaminen vuokrayksiössä.

Tähän merkityksenkaipuuseen kiteytyy yksi nykyisen maailmanajan suurimmista haasteista. Ilman merkitystä ihmiset ovat tuuliajolla, mutta yhteisöjen ote yksilöistä on sirpaloitunut hyvässä ja pahassa. Ihmiset saavat monin tavoin olla vapaammin omia itsejään kuin koskaan aiemmin maailmanhistoriassa. Kääntöpuolena oman paikkansa maailmassa joutuu rakentamaan yksin. Niille, joilla on vahva näkemys oman elämän suunnasta, se sopii mainiosti. Niille, jotka eivät sopineet vanhan maailman laatikoihin, se on kaltoinkohtelua parempi vaihtoehto. Mutta entä niille, jotka eivät oikein tiedä, mihin menisivät? Heidän rattaisiinsa lentää uusi kapula.

Tämäkään analyysi ei tarjoa helppoja ratkaisuja rasismin vastustamiselle. Se kuitenkin toivottavasti valaisee sitä, millaisia asioita merkityksenkaipuu saa ihmiset pahimmillaan tekemään. Rasismin tai radikalismin maailmanselityksekseen ottaneet eivät luultavasti muutu, ellei heille ole tarjolla jotain parempaa tarinaa, yhteisöä ja paikkaa maailmassa. Miten sellaisia rakennettaisiin?

Teksti: Tapio Pellinen

06 Apr

Eloa raunioissa, teltoissa ja taistelussa ‒ mitä kuvat kertovat Syyriasta

Syyrian yli kuusivuotisen konfliktin aikana maa ja sen asukkaat on  ikuistettu lukuisiin kuviin, jotka kertovat tilanteen vakavuudesta. Tämä pikkulapsi kuvattiin pakolaisleirillä vuonna 2014. Kuva: Ibrahim Malla/IFRC

 

Valokuvat luovat Syyrian konfliktin kauhuja seuraaville ikkunan paikallisten ihmisten todellisuuteen. Kuvia käytetään todisteena vaarasta, vetoomuksena ihmisarvosta ja avunhuutona epätoivoisen tilanteen keskeltä.

 

VALOKUVA LINKITTÄÄ ihmisiä ympäri maailmaa saman asian ääreen. Jo kymmeniä vuosia sitten napalmia alasti pakenevat lapset käännyttivät yhdysvaltalaiset Vietnamin sotaa vastaan. Viime vuonna kuva, jossa pieni poika istuu tyhjin silmin ambulanssin oranssilla penkillä kasvot veressä, nousi yhdeksi Syyrian konfliktin vastaiseksi symboliksi. Kuva levisi ympäri maailmaa. Sen vaikuttavuudesta kertoo hyvin tapaus, jossa CNN:n uutisankkuri puhkesi kyyneliin suorassa lähetyksessä kertoessaan pojan tarinaa.

Valokuva vaikuttaa katsojaan empatian kautta. On tutkittu, että ihmisen aivoissa on ”peilineuroneja”, jotka aiheuttavat empatian kokemuksen. Neuronit auttavat meitä ymmärtämään kanssaihmistemme tuntemuksia. Tutkimusten mukaan samat neuronit aktivoituvat myös silloin, kun ihminen katsoo valokuvaa. Sen vuoksi valokuva luo muuhun kanssakäymiseen verrattavissa olevan tunnereaktion. Kuvasta on tullut jo niin yleinen tapa kommunikoida, että siitä on syntynyt universaali kieli, jota ei tarvitse kääntää.

Näiden ominaisuuksien ansiosta valokuva on tehokas keino viestiä kriisialueen tilanteesta. Syyrian konfliktista julkaistu kuvamateriaali näyttää, millaista tulitaistelun ja pommitusten keskellä on elää.

Kansainvälisen Punaisen Ristin Komitean ja Syyrian Punaisen Puolikuun jäsenet pääsivät viime marraskuussa arvioimaan Aleppon itäosassa sijaitsevan Hananon elinolosuhteita. Kuva: Sevim Turkmani/ICRC

 

TAISTELUT ALEPPOSSA alkoivat vuonna 2012. Väkivaltaisuuksien tuloksena Syyrian suurin kaupunki ja Unescon suojelukohde on muuttunut vain varjoksi entisestä. Ikkunat ovat räjähtäneet sisään, eikä yksikään julkisivu ole enää ehjä.

Sortuneet rakennukset ovat tehokasta kuvastoa kahdesta syystä. Ensinnäkin, kuvat ovat todisteita iskuista, jotka ovat kohdanneet kaupunkia. Toiseksi, kuvat rakennuksista eivät itsessään sisällä väkivaltaa. Katsojan on helpompi lähestyä ja tutkailla niitä kuin esimerkiksi ihmisuhreja sisältäviä kuvia. Jokainen voi kuitenkin kuvitella, millaisia vammoja rakennuksen murskaava pommi aiheuttaa ihmiselle.

Isä ja poika keittivät vettä itse tehdyllä liedellä Aleppossa marraskuussa 2015. Ruokaa ja lämpöä oli pommitusten keskellä vaikea saada. Kuva: Pawel Krzysiek/ICRC

 

KUVIA ALEPPON tuhoutuneesta kaupungista voidaan lukea vertauksena kaupungin ihmisten hädästä. Kuvat vettä keittävästä miehestä ja lapsesta, tuhoutuneesta seinästä ja saranoillaan roikkuvista ovenkarmeista kertovat koko Aleppon tarinan. Kaupunkia ja sen asukkaita on pommitettu kerta toisensa jälkeen, eivätkä he pysty itse korjaamaan tilannetta. Monet eivät voi tehdä muuta kuin yrittää elää tilanteen keskellä.

Kuvat, joissa ihmiset tekevät arkisia asioita, kuten ovat ostoksilla tai peseytyvät, ovat voimakkaita samaistuttavuuden vuoksi. Katsoja voi nähdä itsensä tekemässä juuri samoja asioita kuin kuvan henkilö. Syyriasta julkaistavissa kuvissa halutaan tuoda esiin maailma, jossa kaaos on asettunut osaksi ihmisten arkea.

Samaistumisen lisäksi katsojan halutaan tuntevan kuvissa myös toiseutta. Repaleiset vaatteet, tuhoutuneet talot ja roskia täynnä oleva maa kertovat länsimaalaiselle katsojalle, että kuvassa oleva henkilö elää hyvin erilaisessa todellisuudessa kuin hän itse. Kun katsoja samaistuu kuvassa olevaan ihmiseen, mutta tuntee toiseutta tämän erilaisen elämäntilanteen vuoksi, syntyy halu auttaa.

Tytöt väestönsuojaksi muutetussa koulussa Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa helmikuussa 2016. Kuva: Ibrahim Malla/IFRC

 

SYYRIAN KONFLIKTIN uhreiksi on joutunut kymmeniätuhansia alaikäisiä. Lasten ja nuorten näyttäminen Syyriasta tulevassa kuvastossa on vetoomus maailmalle. Valokuva Kreikan rannalle huuhtoutuneesta punapaitaisesta pikkupojasta on osuva esimerkki siitä, miten yksi lapsi voi edustaa kaikkia maailman lapsia kuvassa oleva poika voisi yhtä hyvin olla Suomessa kuvaa katsovan ihmisen oma.

Lapsiin kohdistuva epäoikeudenmukaisuus herättää yhden suurimmista tunnereaktioista. Sen vuoksi lasten kuvia käytetään oikeastaan kaikissa humanitaariseen apuun liittyvissä kampanjoissa. Naisten ja lasten nostaminen hätää kärsivien keskiöön on tyypillistä. Suomalaisten reaktioista julkisessa keskustelussa on ollut hyvin luettavissa se, miten turvapaikkaa hakevaan nuoreen mieheen suhtaudutaan varauksellisemmin verrattuna naiseen tai lapseen. Avuntarve ei kuitenkaan katso ikää tai sukupuolta.

Syyrian konfliktia pakeneville jaettiin peittoja ja hygieniapakkauksia Pohjois-Libanonissa vuonna 2014. Tuolloin edessä olivat kylmyys ja talvimyrskyt. Kuva: Ibrahim Malla/IFRC

 

SYYRIAN KONFLIKTISTA julkaistavaan kuvastoon kuuluvat oleellisesti myös kuvat pakolaisista. Noin 11 miljoonaa syyrialaista on joutunut jättämään kotinsa. Suurin osa pakolaisista on paennut maan muihin osiin sekä naapurimaihin. Euroopasta turvapaikkaa on hakenut noin miljoona syyrialaista.

Pakolaisleirikuvissa korostuu tilanteen epämukavuus. Tilaa on vähän, ruuanlaitto vaikeaa ja jätehuolto alkeellinen. Ihmiset kuvataan välitilassa telttamaisissa asumuksissa. Katsoja kuitenkin tietää, että kuvan ihminen on voinut elää näissä oloissa jo vuosikausia.

Länsimaalaisille esitettävissä kuvissa keskitytään näyttämään, miten sotatoimet vaikuttavat siviilien elämään. Esimerkiksi sotilaita tai muuta aseellista toimintaa ei kuvissa juuri näytetä. Syyrian kansasta tehdään kuvissa samanlainen sivustaseuraaja kuin mitä länsimaalaisetkin ovat paikalliset vain joutuvat kärsimään myös maassaan vallitsevan konfliktin seuraukset.

 

Teksti: Saara Tuominen

19 Jan

Paperittomia autetaan, koska jokaisella on oikeus olla olemassa

Monet paperittomista päätyvät suuriin kaupunkeihin, joissa kiinnijäämisen riski on pienempi kuin harvaan asutuilla paikkakunnilla. Kuvituskuva: Linda Laine

 

Miehiä, naisia, lapsia ja vanhuksia. Suomessa ilman oleskeluoikeutta elävät henkilöt voivat olla minkä näköisiä tai -ikäisiä tahansa. Yhteistä heille on epävarma tulevaisuus ja pelko paluusta mahdollisesti hengenvaarallisiin oloihin.

 

ILMAN VIRANOMAISEN myöntämää lupaa eläviä ihmisiä on ollut olemassa aina, mutta viime vuosien pakolaiskriisin takia niin kutsutuista paperittomista on puhuttu yhä enemmän.

Paperittomien tilanteesta on vaikea saada varmaa tietoa, koska he elävät virallisten rekisterien ulkopuolella. Suomen Punainen Risti arvioi, että paperittomien määrä voi lähikuukausina kasvaa, koska vastaanottokeskuksissa on nyt monia turvapaikkahakemuksiinsa kielteisiä päätöksiä saaneita ihmisiä, joita uhkaa paluu mahdollisesti hengenvaarallisiin olosuhteisiin.

Turvapaikanhakijoiden lisäksi paperittomien määrään ovat vaikuttaneet poliittiset päätökset ja kiristyneet käytännöt, jotka ovat luoneet uuden uuspaperittomien ryhmän.

Aiemmin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ihmiset, joita ei voitu palauttaa lähtömaahan, ja jotka eivät sinne itse tahtoneet palata, saattoivat jäädä Suomeen tilapäisellä oleskeluluvalla. 

Nyt oleskelulupatyypin “oleskelulupa maasta poistamisen estymisen johdosta” edellytyksiä on muutettu. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet henkilöt, jotka eivät hakeudu vapaaehtoisen paluun ohjelmaan  joutuvat poistumaan vastaanottokeskuksesta. Osa heistä lähtee lopulta kotimaahansa vapaaehtoisesti, mutta osa jää Suomeen. Sen jälkeen heidän kohtalostaan ei enää tiedetä mitään.

Paperittomana eläminen on Suomessa hankalaa. Miten hankalaa, se riippuu yksittäisen ihmisen tilanteesta. Toisilla on ystäviä ja sukulaisia, joiden luona he voivat asua. Toisilla puolestaan ei ole minkäänlaista turvaverkkoa tai siteitä Suomeen, ja he joutuvat tyhjän päälle.

Elämä paperittomana on epävarmaa, vaarallistakin. Paperiton saa esimerkiksi sairaanhoitoa vain kiireellisissä tilanteissa, kuten hengenvaarassa. Monet paperittomista epäröivät olla yhteydessä viranomaisiin, koska pelkäävät käännytystä. Siksi he eivät välttämättä hae apua kohdatessaan väkivaltaa tai hyväksikäyttöä.

 

MIKSI KUKAAN haluaa jäädä maahan, jossa joutuu elämään yhteiskunnan ulkopuolella? Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Jasmiina Jokisen mukaan monet paperittomat ihmiset kokevat, että turvattomassa asemassa Suomessa eläminen on parempi vaihtoehto, kuin paluu maahan, jossa he joutuvat pelkäämään esimerkiksi väkivaltaa ja kuolemaa. Voi myös olla, että paperittoman ihmisen koko muu perhe elää pysyvästi Suomessa, mutta hänen kohdallaan oleskeluluvan saamisen edellytykset eivät täyty.

– Useimmiten syyt jäädä Suomeen painavat vaakakupissa enemmän kuin syyt palata kotimaahan. Harva jää tänne huvin vuoksi, Jokinen toteaa.

Arkipuheessa paperittomilla tarkoitetaan usein kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita, mutta paperittomuuteen on lukuisia syitä. Esimerkiksi aiemmin laillisesti maassa elänyt ei välttämättä saakaan luvalleen jatkoa tai lupa peruutetaan.

– Tällainen tilanne voi olla henkilöllä, joka on tullut Suomeen esimerkiksi avioliiton myötä. Liitossa on voinut ilmetä ongelmia ja se on päättynyt avioeroon. Tällöin edellytyksiä oleskelulupaan ei enää välttämättä ole, vaikka henkilö olisi asunut Suomessa vuosia ja haluaisi jatkaa elämäänsä täällä, Jokinen kertoo.

 

PAKOLAISNEUVONTA tarjoaa paperittomille ja heidän kanssaan tekemisissä oleville oikeudellista neuvontaa ja levittää tietoa paperittomien oikeuksista.

– Ihan kuten kenellä tahansa Suomessa oleskelevalla ihmisellä, myös paperittomalla on perustuslain mukaan oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ihmiselle on tarvittaessa voitava järjestää välttämätön ravinto ja asuminen esimerkiksi hätämajoituksen muodossa, Jokinen sanoo.

Jokaisen Suomessa oleskelevan ihmisen, paperittoman tai paperillisen, perusoikeuksiin kuuluu oikeus elämään ja henkilökohtaiseen vapauteen. Paperittomien oikeuksien toteutumista kuitenkin hankaloittaa se, että tällä hetkellä Suomessa ei ole selkeästi säädetty laissa, keitä paperittomien kategoria pitää sisällään ja miten valtion käytännössä pitäisi auttaa heitä.

Tavalliset kansalaiset ja järjestöt ovat olleet aktiivisimpia paperittomien auttajia. Helsingissä, Turussa ja Oulussa toimiva Global Clinic tarjoaa paperittomille maksutonta sairaanhoitoa vapaaehtoisten lääkäreiden ja muiden ammattilaisten voimin. Helsingin kirkot puolestaan avasivat viime vuonna ovensa apua tarvitseville ja myös esimerkiksi Helsingin kaupunki päästää paperittomia julkiseen hätämajoitukseen.

Suomen Punainen Risti on mukana toiminnassa toimittamalla hätämajoituksiin tarvikkeita, kuten patjoja, vilttejä ja hygieniatarvikkeita.

 

PUNAINEN RISTI auttaa paperittomia samalla periaatteella kuin kaikkia muitakin avuntarvitsijoita. Valtiot ovat hyväksyneet, että Punaisen Ristin liike toimii omien periaatteidensa mukaisesti silloinkin, kun viranomaiset eivät ota ihmisryhmää suojelukseensa.

– Punaiselle Ristille ihmisen statuksella ei ole merkitystä. Hän voi olla kiintiöpakolainen, luvan saanut turvapaikanhakija tai paperiton. Jos ihminen tarvitsee apua, hänen yhteiskunnallisella asemallaan ei ole väliä, sanoo SPR:n maahanmuuttajaohjelman kehittämispäällikkö Johanna Matikainen.

Perimmäinen syy on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä pitää auttaa.

– Jos yhteiskunnan palveluiden ulkopuolella elävät paperittomat eivät ole haavoittuvia, niin ketkä sitten ovat, Matikainen kysyy.

Pakolaisneuvonnan Jokisen mukaan yhteiskunnalla olisi runsaasti työkaluja paperittomuuden ehkäisemiseksi. Esimerkiksi oleskeluluvan hakemista voisi helpottaa, koska se on Jokisen mukaan tällä hetkellä hyvin vaikeaa.

Jokinen kertoo paperittomien auttamisen olevan tällä hetkellä erityisen haastavaa siksi, että he ovat leimattu ryhmä, joka tietoisesti pyritään sulkemaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Julkisessa puheessa paperittomat vertautuvat kovemman luokan rikollisiin, vaikka ulkomaalaisrikkomuksesta, eli maassa oleskelusta ilman voimassa olevaa lupaa, voi saada enintään sakkoja.

– Tällä hetkellä viranomaisten vastaus paperittomuuteen tuntuu olevan se, että paperittomat pyritään kaikin keinoin poistamaan maasta ja sulkemaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Me tiedämme, ettei se todellakaan ole ratkaisu. Vaikka kaikki palvelut otettaisiin pois, aina on ihmisiä jotka jäävät tänne, Jokinen sanoo.

Punaisen Ristin Matikainen huomauttaa, että myös sanoilla on väliä. Esimerkiksi viranomaiset puhuvat laittomasti maassa oleskelevista, eivät paperittomista.

– Sellainen puhe on kovaa, koska termi kääntyy kansankielellä helposti laittomiksi ihmisiksi, mikä taas on mahdoton käsite. Jokaisella on oikeus olla olemassa. Vai olenko minä jotakuta laillisempi ihminen sen takia, että paperini ovat kunnossa?

Matikaisen mukaan uusi tilanne testaa Suomea sivistysvaltiona ja ihmisoikeuksia kunnioittavana maana.

– Annammeko paperittomille ihmisarvoisen mahdollisuuden saada suojaa ja turvaa, eli välttämättömät elämän edellytykset? Nämä ovat isoja moraalisia kysymyksiä.

 

FAKTA

KUKA ON PAPERITON?

Paperiton on henkilö, joka on maassa ilman lainmukaista oleskeluoikeutta. Oleskeluluvan puuttuminen voi johtua esimerkiksi kielteisestä turvapaikkapäätöksestä tai luvan umpeutumisesta. Toisinaan lupaa ei ole haettu ollenkaan.

Syitä paperittomuuteen on monia. Jos henkilö kokee henkensä uhatuksi siinä maassa, johon hänen viranomaisen määräyksen mukaan tulisi palata, tai uhkaa joutua erotetuksi perheestään, saattaa hän päättää, että nykyiseen maahan jääminen ilman lupaa on parempi vaihtoehto.

Paperittomana eläminen on hankalaa. Jos poliisi ottaa paperittoman kiinni, saattaa edessä olla pakollinen palautus maahan, josta hän on lähtenyt. Siksi henkilö saattaa vältellä viranomaisia. Tämä puolestaan asettaa hänet alttiiksi hyväksikäytölle esimerkiksi työelämässä, jos mahdollisuutta raportoida kaltoinkohtelusta ei käytännössä ole.

Varsinkin lasten kohdalla paperittomuus on ongelma, sillä he ovat riippuvaisia muista ihmisistä, eikä heidän kehitystään voida seurata esimerkiksi neuvolassa.

Suomessa oleskelevien paperittomien henkilöiden tarkkaa lukumäärää on mahdoton tietää, sillä heidän tietojaan ei ole rekistereissä. Vuonna 2014 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi Suomessa olevan alle 3 500 paperitonta henkilöä, mutta määrä on todennäköisesti kasvanut pakolaiskriisin myötä.

Paperittomat päätyvät usein suuriin kaupunkeihin, koska niissä kiinnijäämisen riski on pienempi kuin harvaan asutuilla paikkakunnilla.

Paperittomia kutsutaan joskus laittomiksi maahanmuuttajiksi. Monet tahot ovat toivoneet termistä luopumista, koska vaadittujen dokumenttien puuttuminen ei tee ihmisestä laitonta.

Teksti: Mikaela Remes

 

Juttua muokattu 19.1.2017 klo 16.37. Jasmiina Jokisen kommentteja päivitetty.

Juttua korjattu 23.1.2017 klo 10.28. Tilapäisen suojelun tarpeen perusteella myönnettävää oleskelulupatyyppiä ei ole lakkautettu, vaan maasta poistamisen estymisen takia annettavan oleskeluluvan saamisen edellytyksiä on muutettu.

05 Jan

Rankkoja tarinoita, käsin piirrettyjä karttoja ja yhdistettyjä perheitä – vapaaehtoisten arki Britanniassa on täynnä uusia kokemuksia

dsc_0013

Vapaaehtoistyö ulkomailla vaatii rohkeutta ja ymmärrystä. Välillä kyyneleet virtaavat suomalaisnuorten poskilla ja toisinaan heidän suupielensä kaartuvat hymyyn. Britanniassa EVS-vaihdossa olevat vapaaehtoiset kertovat työnsä maahanmuuttajien ja pakolaisten parissa olevan tärkeää ja vastuullista.

 

KUN SUOMESSA heitettiin hyvästit kesälle, Anni Harmaala ja Julia Silverio lähtivät vuoden mittaiselle vapaaehtoiskomennukselle Britanniaan. Siellä he ovat edelleen, Harmaala Sheffieldissä ja Silverio Nottinghamissa. Molemmat työskentelevät pääasiassa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden parissa.

Työviikot ovat täysiä ja vapaata on kahtena päivänä viikossa. Britannian Punainen Risti tarjoaa EVS-vapaaehtoisille veloituksetta majoituksen, matkat ja ruuan sekä maksaa pientä kuukausirahaa. Lyhenne EVS tulee sanoista European Voluntary Service.

Harmaala haastattelee työssään ihmisiä, jotka ovat kadottaneet yhteyden perheenjäseniinsä esimerkiksi aseistetun konfliktin tai maastamuuton takia. Punainen Risti yrittää auttaa näitä ihmisiä saamaan yhteyden kadonneisiin.

Tarinat ovat toisinaan rankkoja ja ahdistaviakin. Työssäni yritän kerätä haastateltavilta mahdollisimman paljon tietoja etsittävistä sukulaisista ja heidän mahdollisesta olinpaikastaan. Tiedot lähetän keskustoimistolle, joka jatkaa asian selvittämistä, Harmaala kertoo.

Hän seuraa tapausten etenemistä ja on yhteydessä asiakkaisiin, jos heidän sukulaisiinsa saadaan yhteys.

Onnelliset tarinat löytyneistä perheenjäsenistä tuovat toivoa silloin, kun synkät kertomukset alkavat tuntua liian raskailta.

Harmaalan työarkea tasapainottaa se, että hän työskentelee myös Britannian Punaisen Ristin perheenyhdistämistä tukevassa palvelussa, joka tarjoaa taloudellista apua muun muassa lentolippujen hankkimiseen.

Britannian Punainen Risti järjestää lentoja erityisen haavoittuvassa asemassa oleville perheille, jotka ovat saaneet Britannian viranomaisilta tarvittavat luvat perheenyhdistämiseen. Avun kohteet ovat muun muassa monilapsisia perheitä ja konfliktialueilla asuvia ihmisiä.

Auttamistyö on tehtävä nopeasti, sillä viisumit ovat usein voimassa vain 30 päivän ajan niiden myöntämisestä. Nopean aikataulun vuoksi myös vapaaehtoisten palkinto, onnellisesti yhteensaatettu perhe, tulee näissä tapauksissa nopeasti.

Työtehtävissäni haasteellista on se, ettei monissa maissa ole käytössä tarkkoja osoitteita, vaan ihmisten asuinpaikat on kuvailtava muun muassa erilaisten maamerkkien avulla. Usein käytämme myös käsin piirrettyjä karttoja, Harmaala kertoo.

 

VUOSI KUULOSTAA pitkältä ajalta, mutta kaikki vapaaehtoiset eivät ehdi nähdä työnsä tuloksia. Pakolaisten tukiryhmässä työskentelevä Silverio on mukana kahden tutkimuksen tekemisessä. Toisessa selvitetään kodittomien turvapaikanhakijoiden tilannetta ja toisessa aiotaan keskittyä turvapaikanhakijoiden mielenterveyteen.

Nämä ovat suuria ja aikaa vieviä projekteja. Minun on ollut tärkeää ymmärtää, että tässä vuoden aikana asiat saadaan alulle, mutta tuloksia tulee luultavasti vasta, kun olen jo palannut Suomeen.

Lisäksi Silverion työtehtäviin kuuluu turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten auttaminen näiden arjen ongelmissa. Tilanteet vaihtelevat, mutta suuri osa työajasta kuluu neuvontaan sekä vaate- ja ruoka-apuun liittyviin asioihin. Myös Silverio on saanut oman osansa rankoista kertomuksista.

Minulla on mennyt muutama ilta itkiessä, mutta nyt alkaa helpottaa. Asioiden tutkiminen ja tarinoiden asettaminen suurempaan kontekstiin on auttanut. Uutiset ja tietokirjallisuus ovat auttaneet ymmärtämään maailman tilannetta. Koko ajan esillä on kuitenkin sama kysymys, eli miksi tällaisia asioita tapahtuu.

Vapaaehtoiset eivät jää työssään yksin, vaan he saavat tukea muista nuorista vapaaehtoisista, joista osa on suomalaisnuorten tapaan tullut ulkomailta Britanniaan. Lisäksi jokaisella EVS-vapaaehtoisella on säännöllisiä tapaamisia samassa projektissa työskentelevän valvojan kanssa, jolle voi kertoa työhön liittyvistä tavoitteista, ehdotuksista ja ongelmista. Lisäksi Britannian Punainen Risti tarjoaa vapaaehtoisille apua myös henkilökohtaisten ongelmien ratkaisemiseen.

 

VAPAAEHTOISTYÖSSÄ KOHDATTUJA haasteita tasapainottavat ystävät, arki ja ainutlaatuiset kokemukset. Silveriolle muut EVS-nuoret ovat muodostuneet läheisiksi, vaikka osa heistä asuu eri kaupungeissa. Työstään hän nauttii, vaikka vaikeita tilanteita tulee väistämättä vastaan.

On hienoa, että saan olla osana näin tärkeää toimintaa ilman alan koulutusta, Silverio kertoo.

Harmaala puolestaan on oppinut työssään paljon turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten asemasta Britanniassa. Lisäksi tietoa on kertynyt eri maista ja kulttuureista.

Harmaalan mukaan pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat tottuneet saamaan karuakin kohtelua viranomaisilta ja siksi heille on tärkeää, että Punaisen Ristin henkilökunta ja vapaaehtoiset vilpittömästi haluavat auttaa heitä ja heidän perheitään.

Tärkein asia, minkä olen oppinut on se, että perheen ja läheisten hyvinvointi ovat ihmiselle elämän keskeisimpiä asioita, Harmaala kertoo.

Kaksikolla on edessään vielä kahdeksan kuukautta sateisena tunnetussa saarivaltiossa. Sitten on aika tehdä tilaa uusille vapaaehtoisille.

 

Haku EVS-vaihtoon Britanniaan on käynnissä 5.2.2017 asti. Hakijan on oltava 1830-vuotias, ulospäinsuuntautunut ja puhuttava hyvää englantia. Lisätietoa hausta löydät täältä. Työtehtäviin voit tutustua täällä.
Teksti: Linda Laine