20 Dec

“Tuntuu, että saan enemmän kuin se, jota autan” – Jari Bergille vapaaehtoistyö on parasta joulunviettoa

Joulu ilman auttamista olisi Jari Bergille erikoisuus. Kuva: Jari Bergin kotialbumi

 

Joulun alla vapaaehtoiset sytyttelevät kynttilöitä hoitamattomilla haudoilla, laulavat tuntemattomilla ovilla ja kuskaavat ruokia yhteiseen joulupöytään. Joulumieli rakentuu pienistä teoista.

 

– Asenteeni on aina ollut sellainen, ettei ole erikseen työelämää ja vapaata. On vain yhtä elämää.

Näin luonnehtii elämäntyyliään lappeenrantalainen Jari Berg, joka on mukana vapaaehtoistoiminnassa erityisesti joulun aikaan.

Haastattelun aluksi hän toteaa, ettei ole ihmisenä sen kummempi kuin kukaan muukaan. Kun lupaan, ettei tarkoituksenani ole maalata kuvaa pyhimyksestä, Berg huokaisee helpotuksesta.

 

VAATIMATTOMASTA asenteestaan huolimatta Berg tuntuu ehtivän monenmoiseen. Palkkansa hän saa seurakunnan kansainvälisen vastuun sihteerinä. Työssään Berg toimii maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden tukena. Joulun alla ja joulunpyhinä vapaa-aika täyttyy vapaaehtoistyöllä.

– Osallistun kolmeen eri juttuun, jotka eivät liity työhöni lainkaan. Ensimmäinen niistä on laulava joulukortti, sillä vanhemmiten olen liittynyt kuoroon, Berg kertoo.

Laulava joulukortti on aineeton lahja, jolla jokainen voi ilahduttaa läheistään joulun alla. Palvelussa vapaaehtoinen kuoro tupsahtaa oven taakse laulamaan jouluisen toivelaulun. Tulot ohjataan hyväntekeväisyyteen.

– Siinä ideana on ostaa joululaulu toiselle. Se on ollut mukavaa sekä laulajille että laulun vastaanottajille, Berg kuvailee.

Aatonaattona Berg sytyttelee paikallisten nuorten apuna kynttilöitä haudoille, joilla omaiset eivät syystä tai toisesta joulun aikana pääse käymään. Voi esimerkiksi olla, että omainen on kaukana ulkomailla tai todella huonokuntoinen.

– Omat lapseni ovat jo maailmalla. Olen huomannut, että näistä tehtävistä minulle tulee joulumieli, kolmen pojan isä kertoo.

 

JOULUAATTO on Bergille ja hänen puolisolleen tärkeä päivä. Silloin he ovat mukana järjestämässä koko Lappeenrannan yhteistä jouluateriaa.

– Se on tarkoitettu ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta pysty viettämään yhteistä jouluateriaa. Usein paikalle tullaan yksin, mutta kyllä jotkut tulevat perheensäkin kanssa, Berg kertoo.

Berg on ollut mukana tapahtuman järjestämisessä parin vuoden ajan. Hänen tehtävänään on kuskata elintarvikkeita ja ruokia juhlapaikalle. Paikalliset yritykset tarjoavat syötävät, ja ammattikokit tekevät vapaaehtoisina ruoat.

Viime vuonna yhteiseen jouluateriaan osallistui nelisensataa ihmistä. Jokaiselle osallistujalle pakattiin myös kassillinen ruokaa kotiin. Tunnelma juhlassa on lämmin.

– Siellä kuullaan tuttu jouluevankeliumi, ja tarjolla on hyvää ruokaa. Kun ei ole omia pieniä lapsia eikä vielä lapsenlapsiakaan, niin juhlaan osallistuminen on aika luontevaa. Se on ikään kuin aattoperinne, jonka jälkeen alkaa oma joulunvietto, Berg pohdiskelee.

 

 

BERGIN perhe ja suku ovat jo tottuneet perheen vauhdikkaisiin jouluihin. Lapsetkin tietävät, että hyväntekeväisyys on osa joulua. 2000-luvun alussa Bergit olivat kahdeksan vuotta lähetystyössä Itä-Afrikassa. Myöhemmin Jari Berg lähti Tansaniaan vielä vuoden komennukselle yksikseen.

– Minua ihmetyttää kaupallinen joulu. Suomessa on toki yksittäisiä perhetragedioita, mutta yleisellä tasolla elämme runsauden keskellä. Afrikassa näimme todella erilaisia jouluja.

Mutta mikä saa vapaaehtoisen lähtemään liikkeelle, kun joulurauha on julistetut ja monissa kodeissa jo käperrytään peiton mutkaan?

– Ehkä se on jokaisessa meissä. Kun tekee jotain hyvää, niin saa itse siitä jotakin. Minusta tuntuu, että saan enemmän kuin se, jota autan, Berg kiteyttää.

Ulriikka Myöhänen

14 Dec

Some pyörii ja näppäimistö laulaa – viestintävapaaehtoiset kertovat asioista, jotka muuten jäisivät pimentoon

Miten toimia, kun oma porukka tekee jotain hienoa ja kiinnostavaa, mutta kukaan ei tiedä siitä? Pääkaupunkiseudun Punainen Risti on vastannut kysymykseen kouluttamalla viestintään keskittyviä vapaaehtoisia.

 

JOS VIESTINTÄVAPAAEHTOISUUS kiinnostaa, ota yhteyttä oman alueesi osastoon. Toiminta on vielä niin uutta, että osastojen käytännöissä on paljon vaihtelua.

 

Video: Tapio Pellinen

07 Nov

Tunteet vapaaehtoistyössä ‒ empatia on avustustyössä hyödyksi, sääli puolestaan on surua ilman ratkaisuja

HENRY GOES ABROAD

Leadership Academy -koulutus pidettiin luonnon keskellä sijaitsevassa Vallekilde Højskolessa Tanskassa. Kuva: Constantin Ioan Garleanu.

 

Oona Simolin osallistui elokuussa Tanskan Punaisen Ristin nuorten järjestämään Leadership Academy -koulutukseen, jossa pohdittiin muun muassa auttamiseen liittyvää valtadynamiikkaa. Vuosittaiseen nuorille vapaaehtoisjohtajille suunnattuun koulutukseen osallistui myös Kerttu Auvinen, jonka blogitekstin voit lukea tästä.

 

LEADERSHIP ACADEMY oli ensimmäinen kansainvälinen Punaisen Ristin koulutus, johon osallistuin. Tärkein syy koulutukseen hakemiselle oli uusien taitojen oppimisen lisäksi halu tutustua toisiin nuoriin vapaaehtoisiin ympäri maailman. Odotukseni täyttyivät kummankin osalta erinomaisesti, sillä vapaaehtoisjohtajuudesta oli oppimassa osallistujia muun muassa Malawista, Zimbabwesta, Ukrainasta, Romaniasta, Georgiasta ja Pakistanista.

Kirjavassa joukossa korostui se, miten erilaisten ongelmien parissa Punainen Risti työskentelee eri maissa ja miten eri tavoin nuoret ovat järjestäytyneet kansallisissa yhdistyksissä.

Monikulttuurisessa joukossa korostui myös yhteiskuntien ongelmien erilaisuus ja niiden mittakaavojen erot. Pohdin kahden viikon koulutuksen aikana usein joukon pienintä yhteistä nimittäjää mitä lopulta jaamme koulutukseen osallistuneiden kesken? Ensimmäinen vastaus liittyy arvoihin. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikettä ohjaavat sen periaatteet, joihin jokainen vapaaehtoinen maasta riippumatta sitoutuu.

 

ARVOJEN LISÄKSI vapaaehtoistyön sytykkeenä toimii usein ja ehkä abstrakteja arvoja useamminkin erilaiset tunteet. Leadership Academyssa tunteiden roolia vapaaehtoistyössä käsiteltiin harjoituksessa, jossa osallistujat listasivat paperille tärkeimmät esineensä ja vaatteensa, läheisimmät ihmisensä ja mieluisimman paikan kodissaan. Tämän jälkeen osallistujilta otettiin pois näitä asioita edustavia paperilappuja yksi kerrallaan: oli tuurista kiinni, menettikö älypuhelimensa vai perheensä. Harjoitusta seurasi purkukeskustelu säälin, sympatian ja empatian eroista.

Harjoituksen tarkoitus on valmistaa osallistujia tarkastelemaan avustamiseen liittyvää valtadynamiikkaa. Toisinaan avustustyöhön liittyvä, mutta negatiivinen tunne on sääli. Sen vallassa toisen ihmisen puolesta tunnetaan pahaa mieltä, mutta säälijä ei silti toimi hänen puolestaan tai usko toisen kykyyn muuttaa tilannettaan. Sääli ei näin ole hyvä lähtökohta tasa-arvoiseen ja oikeaan muutokseen tähtäävään auttamiseen.

Harjoituksen oppien mukaan sympatia ja empatia ovat auttamisen kannalta hyödyllisempiä tunteita, jotka mahdollistavat toisen henkilön asemaan asettumisen. Sympatia ja empatia toimivat meissä silloin, kun uutisia katsoessa katse tarrautuu yksittäisiin ihmisiin ja havahtuu miettimään, miltä juuri tuosta katastrofin keskellä olevasta ihmisestä tuntuu. Toisin kuin säälissä, kumpikin näistä tunteista tunnistaa toisen ihmisen yhdenvertaisuuden.

Empatia ja sympatia voivat kumpikin tehdä kipeää. Ero niiden välillä onkin reaktiossa, siinä mitä tunne saa meidät tekemään. Sympatian kourissa ihminen voi tuntea myötätuntoa, mutta ei tarjoa apuaan tilanteen muuttamiseksi. Vasta empatian kautta on mahdollista ottaa välimatkaa tunteeseen, ottaa askel taaksepäin ja ryhtyä toimeen toisen auttamiseksi.

Harjoituksen esittämää kolmijako herätti myös jonkin verran keskustelua. Missä määrin esimerkiksi keskivertosuomalainen voi oikeasti ymmärtää esimerkiksi omaisuuden menetyksen kokemusta maassa, joka ei tarjoa minkäänlaista perusturvaa? Filosofiseen kysymykseen siitä, miten hyvin toisen kokemusta voi ymmärtää, ei tietenkään ole yhtä vastausta. Hakoteille voidaan kuitenkin joutua helposti, jos auttavaa kättä tarjotaan oman kokemuksen perusteella varmistamatta ensin toiselta, tarvitsisiko hän sittenkin jotain aivan muuta.

 

LEADERSHIP ACADEMYSSA  kehitettiin myös auttamiseen tarvittavaa kuuntelutaitoa paikallisessa koulussa, jossa fasilitoimme nuorten aktiivista kansalaisuutta tukevan työpajan. Hankalasta nimestään huolimatta fasilitoinnissa kyse oli yksinkertaistettuna siitä, että paikallisia nuoria autettiin kartoittamaan heille merkityksellisiä yhteiskunnallisia asioita. Kun nuoret olivat harjoituksissa valinneet muutaman heille tärkeän aiheen, autoimme heitä etsimään keinoja vaikuttaa niihin.

Paikalliselle koululle lähdettiin fasilitoimaan työpajaa muutaman tunnin varoitusajalla. Kuva: Constantin Ioan Garleanu.

 

Minulle kahden viikon koulutuksen tärkeintä antia olivat juuri kouluvierailun kaltaiset käytännölliset työkalut, joiden avulla kohderyhmien kuuntelusta voi tehdä suunnitelmallisempaa ja järjestelmällisempää. Uskon voivani käyttää näitä Suomessa osastotasolla, jotta toiminta vastaisi mahdollisimman hyvin siihen avuntarpeeseen, joka lähialueella on.

Mitä tulee empatiaan liittyviin kysymyksiin, kohtaamiset täysin eri taustoista tulevien ihmisten kanssa ovat varmasti ainakin hyvä alku toisen kokemuksen ymmärtämiselle. Myös tähän Leadership Academy tarjosi erinomaisen mahdollisuuden.

 

Teksti: Oona Simolin

Kirjoittaja on Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoinen.

 

Henry Goes Abroad -sarjassa Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset kirjoittavat kokemuksistaan ulkomailla. Järjestö lähettää nuoria maailmalle muun muassa kansainvälisille leireille ja opintomatkoille.

15 Dec

Kaverilla kylässä

Laura Kuivalahti on ollut mukana Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnassa noin kahden vuoden ajan. Hän on kiintynyt ystävämummoonsa vahvasti. Kuva: Irina Hasala

 

Ystävätoiminta toi Laura Kuivalahden yhteen iloisen ikäihmisen kanssa. Tärkeäksi muodostunut ystävyyssuhde on tuonut molemmille paljon iloa ja johtanut sattumalta myös toisen uuden ystävän löytämiseen.

 

– Ystävyyden ydin on luottamus ja se, että toisen ihmisen luona on hyvä olla. Kun lähden kotiin vierailulta, ajattelen, että olipa jälleen mahtava tapaaminen.

Näillä sanoilla 26-vuotias Laura Kuivalahti kuvaa, miltä ystävätoiminta tuntuu. Kuivalahti on vajaan kahden vuoden ajan ollut ystävä yksinäiselle iäkkäälle naiselle kotipaikkakunnallaan Jyväskylässä.

Ystävyksiä yhdistää muun muassa kiinnostus kirjoihin, teatteriin ja yhteiskunnallisiin asioihin. Juttua riittää usein moneksi tunniksi. Vaikka tutustuminen tapahtui Suomen Punaisen Ristin kautta, ei Kuivalahti koe suhdetta väkinäiseksi.

– En todellakaan ajattele itseäni enää vapaaehtoisena. Hän on ystäväni, ja käyn hänellä kylässä.

Tilanteeseen pääsemiseen on toki vaadittu pidempää tutustumista. Järjestön apu oli Kuivalahdelle tervetullutta.

– Minusta ystävystyminen oli paljon helpompaa tällä tavalla. Kadulla on hirveän vaikea sanoa jollekin: “hei, oletko yksinäinen”.

Kuivalahti myöntää, että mukana oli myös onnea.

– Meillä kävi hyvä tuuri siinä, että meillä synkkaa hyvin. Alussa kiinnyin ystävääni todella vahvasti ja jännitin, onko tunne molemminpuolinen. Kun meitä myöhemmin haastateltiin erääseen lehteen, kävi ilmi, että hänellä on aivan samat tuntemukset. Se tuntui todella hyvältä.

 

PELKO KIINTYMISESTÄ oli yksi syy, miksi Kuivalahden lähipiiri ei ollut innoissaan hänen aikeistaan lähteä mukaan ystävätoimintaan.

– Toiminta vaatii sitoutumista, ja kypsyttelin asiaa kuukausia ennen kuin lähdin mukaan. Läheiseni olivat aluksi huolissaan siitä, miten reagoin, jos ystäväni terveydentila heikkenee tai hän kuolee.

Kuivalahden nykyinen ystävä on joutunut sairaalahoitoon useita kertoja. Silti terveys ei ole ollut este ystävyydelle, eikä Kuivalahti ole kokenut tulevaisuuden epävarmuutta liian rankkana.

– Me asumme lähellä toisiamme. Tilanne olisi eri vaikka jonkun perhetutun kanssa, joka asuu toisella puolella Suomea. Silloin voisin ajatella, että näemme seuraavaksi vuoden päästä, entä jos tässä välissä tapahtuu jotain.

Ystävämummoaan Kuivalahti tapaa noin kerran kahdessa viikossa. Lähes yhdeksänkymmentävuotiaan ikä tuntuu keskusteluissa.

– Olemme eri elämäntilanteissa, ja meillä on terveyteen ja kuolemaan liittyviin asioihin erilaiset näkökulmat. Välillä mietityttää, miten voin puhua aiheista niin, että siitä on jotain hyötyä hänellekin.

Keskusteluaiheet ovatkin liikkuneet enimmäkseen Kuivalahden kuulumisissa, päivän polttavissa uutisissa ja ystävämummon muistoissa vanhemmasta Jyväskylästä. Kuivalahden mielestä hienoimpia hetkiä ovat ne, jolloin hän näkee tapaamisen tekevän toiselle hyvää.

– Parhaita ovat ne kerrat, kun olen huomannut ystäväni olevan alakuloinen tai väsynyt, mutta hetken juttelun jälkeen hänestä on tullut taas hymyilevä ja aurinkoinen itsensä. Niinä hetkinä ajattelen, että tämä on se syy, miksi alunperin lähdin tähän mukaan.

Kuivalahti kokee saavansa itsekin ystävyydeltä paljon. Keskustelu 89-vuotiaan kanssa tuo aiheeseen kuin aiheeseen uutta näkökulmaa. Vaikka kyse ei olekaan uudesta isoäidistä, ystävämummo tsemppaa Kuivalahtea työnhaussa ja opiskelussa kuin läheinen sukulainen.

 

YSTÄVYYS ON tuonut Kuivalahden yhteen myös toisen iäkkään naisen kanssa ja aivan sattumalta. Tätä ystäväänsä Kuivalahti kutsuu pupumummoksi.

– Kohtasimme Valojen kaupunki -tapahtumassa suuren valaistun pupun luona ja aloimme jutella. Mieleeni tuli, että hän on aika samanikäinen kuin ystävämummoni. Kyllähän he sitten tunsivat toisensa, ja pupumummon tytär oli myös kuukausia aikaisemmin lukenut minusta ja ystävämummostani kirjoitetun lehtijutun ja kehottanut äitiään ottamaan yhteyttä Punaiseen Ristiin. Hän ei ikinä ottanut, mutta kohtasimme kuitenkin.

Nykyään Kuivalahti vierailee myös pupumummon luona. Valoisassa ja täysin sattumanvaraisessa kohtaamisessa oli hänestä jotain taianomaista.

– Se oli vähän kuin jostain sadusta.

Kaksi mukavaa mummoa elämäänsä saanut Kuivalahti on kertonut tapaamisistaan innokkaasti myös ystävilleen. Hän toivoo, että ihmisillä olisi intoa lähteä pidempiaikaiseen toimintaan mukaan.

– Joulun alla ihmiset tuntuvat olevan erityisen innoissaan vapaaehtoistoiminnasta ja antamisesta, mutta pitää muistaa, että apua tarvitaan ympäri vuoden. Ystävätoiminta vie vain sen tunnin tai pari kahdessa viikossa, ja siitä saa hirveän paljon myös itselleen.

 

Teksti: Irina Hasala