10 Nov

Vapaaehtoisen lahjoitus on oma aika

osmotolonen_kuva

Osmo Tolonen on tehnyt Suomen Punaisen Ristin kautta vapaaehtoistöitä useissa eri tehtävissä, käynyt järjestön kanssa ulkomailla ja saanut työstään tunnustusta. Kuvat: Osmo Tolonen

 

Osmo Tolonen on toiminut monenlaisissa vapaaehtoistehtävissä, joista osa on vienyt syvän surun keskelle. Vastaanottokeskuksenkin pystyttämisessä auttanut Tolonen kokee saavansa työtunneistaan aina valtavasti takaisin.

 

–  Onhan näitä vapaaehtoistöitä tässä maassa, kunhan vaan jaksaisi ja ehtisi tehdä, sanoo 22-vuotias Osmo Tolonen.

Keiteleellä asuvan konkarin asenne vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen on mutkaton. Vaatimattomaan “kaikennäköistä”-lausahdukseen mahtuu kuusi vuotta Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisena.

Monet vapaaehtoistehtävät, kuten erilaisten kulttuurien parissa työskentely ja läheisensä menettäneiden ihmisten kohtaaminen kuulostavat haastavilta. Tolonen puhuu kokemuksistaan silti rennosti ja ilman ylpeilyä. Hänen mukaansa vapaaehtoistoiminnasta kiinnostunut ei tarvitse muuta kuin repullisen tervettä maalaisjärkeä.

–  Vapaaehtoistoimintaa voi ainakin kokeilla, ei se väärin ole.

Tolosen oma ensimmäinen vapaaehtoiskokemus on vuodelta 2010, jolloin hän liittyi silloisen kotikuntansa ensiapuryhmään. Myöhemmin kokemusta on kertynyt myös SPR:n varhaisnuorten Reddie Kids -ryhmästä ja henkisen tuen valmiusryhmästä. Niiden ohella Tolonen on ollut mukana myös vapaapalokunnassa ja kehitysvammaistoiminnassa.

Lähteminen mukaan toimintaan ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys.

– Päätöstä piti ensin haudutella jonkin aikaa.

 

VAPAAEHTOISTEHTÄVIEN LAAJASTA kirjosta huolimatta Tolonen nimeää parhaan kokemuksensa nopeasti.

–  Kyllä se on viime syksy, jolloin perustettiin Keiteleen vastaanottokeskus. Julkisuudessa oli silloin paljon keskustelua, löytyykö vastaanottokeskuksille tyhjiä tiloja. Keiteleellä oli tyhjilleen jäänyt hotelli, ja heitin ajatuksen, että tuossahan tuo tyhjä tila on.

Lopulta rakennus tarkastettiin, ja hotelliin syntyi satapaikkainen vastaanottokeskus. Tolonen ja muut vapaaehtoiset tekivät sen eteen pitkiä päiviä.

–  Hommia tehtiin aamusta iltaan. Pienestä 2000 asukkaan kylästä löytyi 5060 vapaaehtoista. Se on todella paljon.

Myös lahjoituksia tuli runsaasti.

–  Lahjoitustavaroita tuli aivan älyttömästi ympäri kyliä ja ympäri Suomea, kaikkea ompelukoneista sänkyihin. Tädit soittelivat, että minulla olisi täällä tämmöistä ja tämmöistä. Lehteen päätyi kuva, jossa oli luentosali täynnä lahjoitustavaraa.

Vapaaehtoistyö poiki Toloselle myös vakityön keskuksessa.

–  Olin ollut marraskuun vapaaehtoisena, kun vastaanottokeskuksen johtaja soitti ja kysyi, tulenko palkkatöihin Punaiselle Ristille. Vastasin myöntävästi.

Työkomennuksen aikana Tolonen pääsi todistamaan, miten keskuksen asukkaat oppivat uusia taitoja.

–  Hyviä fiiliksiä tuli, kun ihminen joka ei osannut lukea tai kirjoittaa oppi kirjoittamaan nimensä länsimaalaisilla aakkosilla, tai kun joku oppi ajamaan polkupyörällä.

Myös keskuksen työntekijät saivat oppimisesta osansa.

–  Se lämminhenkisyys tarttui. Asukkaat olivat paljon sosiaalisempia kuin me suomalaiset. Aina oltiin kysymässä kuulumisia ja halailemassa. Keskuksessa olimme kaikki vähän kuin yhtä pientä perhettä.

Vastaanottokeskuksen loppu tuli nopeasti ja yllättäen, aivan kuten keskuksen perustaminenkin. Keiteleen vastaanottokeskus suljettiin viime heinäkuussa, ja siihen loppuivat myös Tolosen työt siellä.

–  Keiteleen ei pitänyt olla millään sulkemislistalla. Se oli varmaan yksi Itä-Suomen parhaista vastaanottokeskuksista. Lapsiperheitä meillä oli kolmisenkymmentä ja meillä meni hyvin. Esimerkiksi mitään poliisitehtäviä ei ollut lainkaan. Keskuksessa oli aika tiukka kuri ja järjestys, mutta siitä tykättiin. Saimme palautetta, että hyvä kun on säännöt ja järjestys, eikä eletä kuin pellossa.

 

OSAN VAPAAEHTOISKOKEMUKSISTAAN Tolonen on kulkenut hyvin syvissä vesissä. Vaikeat ja vakavat tehtävät ovat antaneet tekijälleen paljon.

–  Henkisen tuen tehtävissä joudun menemään surun keskelle. Niitä tehtäviä oli yhteen aikaan useita, kun vuoden sisään kuusi alle 30-vuotiasta kuoli tässä yhdellä kylällä.

Ryhmä tarjoaa omaisille mahdollisuuden purkaa läheisen menetystä puhumalla. Purku tapahtuu vierailuilla perheiden kotona. Tehtävän haastavuudesta huolimatta vierailut ovat olleet Toloselle vapaaehtoistyön kohokohtia.

–  Se oli henkisesti antoisaa. Toivon, että vastapuoli sai tapaamisista myös jotain hyötyä.

Näin voi uskoa, sillä Tolonen on saanut työstään kiitosta. Hän kertoo tapauksesta, jossa henkisen tuen valmiusryhmä kävi vierailulla perheen luona, joka oli juuri menettänyt tyttärensä onnettomuudessa.

Järjestimme perheelle henkisen työn purun. Suurin piirtein vuosi siitä tapahtui toinen onnettomuus, jossa kuoli nuori poika. Siihen tilaisuuteen tuli vuosi sitten tyttärensä menettänyt isä, joka tuli kiittämään, että hyvä kun tulimme silloin aiemmin käymään ja hän sai purettua omaa traumaattista kokemustaan.

Tapahtuneeseen tiivistyy se, mikä Tolosen mielestä on vapaaehtoistyön ydin.

 Idea on siinä, että vapaaehtoinen saa annettua omaa aikaansa jollekin toiselle, johonkin hyvään. Kun annan kahden tunnin työpanokseni, saan siitä valtavasti takaisin.

Tällä hetkellä Tolonen työskentelee mielenterveys- ja päihdekuntoutujien nuorten aikuisten yksikössä. Palkkatyön ohella tunteja vapaaehtoistyöstä kertyy edelleen päivittäin. Tunteja ei ole laskettu –  mutta niitä on paljon.

 

 

Teksti: Irina Hasala

03 Nov

Keittoa, keskusteluja ja katto pään päälle

Vapaaehtoiset ovat välttämätön osa turvatalojen toimintaa.

 

Nuorten turvatalossa ovet ovat auki vaikka yöllä.

 

VANTAAN ASOLASSA puurivistön takana seisoo vanha ylväs puukartano. Kuistilla liehuva lippu kertoo, että täällä pitää majaansa Suomen Punainen Risti. Tarkemmin sanoen kyse on nuorten turvatalosta, joka on toiminut Vantaalla vuodesta 1994. Turvatalossa tarjotaan pääasiassa väliaikaista majoitusta ja keskusteluapua esimerkiksi perheriitojen tai itsenäisen elämän aloittamisen takia.

Turvatalo on paikka, johon tulemisen kynnys on haluttu pitää niin matalana kuin mahdollista: ovelle ilmestyminen riittää. Kriisimajoituspaikkoja on kahdeksan, mutta talo on harvoin niin täynnä.

– Keskimäärin täällä asutaan parisen viikkoa, mutta keskiarvo ei kerro yhtään mitään. Joku tarvitsee majoituspaikkaa vain yhdeksi yöksi. Sitten on näitä tilanteita, joissa nuori on itsenäistymässä ja etsimme yhdessä hänelle asuntoa. Se saattaa kestää kuukausia, kertoo Vantaan nuorten turvatalon johtaja Pekka Väänänen.

 

VANTAAN TURVATALO on ollut Asolassa niin kauan, että se tunnetaan kaupungissa hyvin. Koulujen sosiaalikuraattorit ja terveydenhoitajat osaavat ehdottaa sitä, ja monet nuoret kuulevat sen olemassaolosta ystäviltään tai vanhemmilta. Noin puolet turvatalon asiakkaista saapuu lastensuojelun kautta: vaikeassa tilanteessa oleva perhe voidaan ohjata turvatalolle saamaan tukea.

Ovet aukeavat majoittujille iltapäivällä kello viisi. Talon arki koostuu yhteisistä ruokahetkistä, läksyjen teosta ja ajan viettämisestä porukalla. Yöksi kaikki antavat kännykkänsä säilöön yörauhan takaamiseksi, ja aamulla kello kymmeneen mennessä kaikkien pitää lähteä joko kouluun tai hoitamaan muita asioita.

 

PALKATTUJA työntekijöitä on kuusi, mutta ilman 70 vapaaehtoisen työpanosta talo ei toimisi. He tekevät ruoan pöytään, pistävät pyykit pyörimään ja viettävät aikaa nuorten kanssa. Koska vapaaehtoiset hoitavat monet käytännön asiat, palkatut työntekijät voivat keskittyä nuorten asioihin ja perheneuvottelujen käymiseen.

Ihmisten ongelmia ratkaisemaan turvatalo ei kuitenkaan voi ryhtyä. Apua, neuvoja ja ohjausta annetaan, mutta omien asioiden selvittäminen on yhä ihmisen itsensä vastuulla.

– Me emme voi luvata, että ratkaisemme kaikki ongelmat, mutta me pystymme auttamaan, kun ihmiset tulevat vapaaehtoisesti hakemaan apua. Se on meidän oikea roolimme, Väänänen sanoo.

 

Teksti ja video: Tapio Pellinen

 

01 Sep

Totta vai tarua? – Kymmenen faktaa verenluovutuksesta

Verenluovutus on helppo tapa auttaa.

Kuva: Jari Härkönen

Verenluovutus on helppo tapa auttaa. Pieni vaiva luovuttajalle on iso apu potilaalle. Ensikertalaista moni asia voi mietityttää. Keräsimme ensiluovuttajaa varten 10 väitettä, ja oikeat vastaukset niihin. 

Väite 1: En voi luovuttaa verta, koska en tiedä omaa veriryhmääni.

Tarua. On totta, että potilaat saavat yleensä oman veriryhmänsä mukaisesti verta ja epäsopivan veren saaminen voi olla hengenvaarallista. Verta voi kuitenkin luovuttaa, vaikka ei tietäisikään omaa veriryhmäänsä. Veriryhmä selvitetään ensimmäisellä luovutuskerralla. Ota käynnille mukaan valokuvallinen henkilötodistus. Veriryhmäsi saat tietää myöhemmillä luovutuskerroillasi tai soittamalla Veripalvelun luovuttajainfoon noin viikko luovutuksen jälkeen.

Väite 2: Minun vertani tarvitaan.

Totta. Suomessa tarvitaan joka päivä noin 800 verenluovuttajaa muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaille, onnettomuuksien uhreille ja vauvoille. Kaikkien veriryhmien verta tarvitaan, koska potilaitakin on kaikista veriryhmistä. Aivan uusiakin verenluovuttajia tarvitaan jatkuvasti täysi-ikäisistä, sillä osa luovuttajista joutuu lopettamaan verenluovutuksen esimerkiksi täytettyään 71 vuotta tai sairauden takia. Toistaiseksi ei ole keksitty tekoverta, joka korvaisi luovutetun veren.

Väite 3: En voi luovuttaa verta, koska olen tosi pienikokoinen.

 Voi olla totta. Verenluovuttajan tulee painaa yli 50 kiloa. Alle 50 kiloa painavilla on muita suurempi riski verenluovutuksen jälkeisille haitoille, kuten heikotukselle, huonovointisuudelle tai pyörtymiselle. Niin painorajasta kuin muistakin luovutuskriteereistä ollaan tarkkoja luovuttajan ja potilaan turvallisuuden vuoksi. Luovuttajien rautavarastoja varjellaan siten, että miehet voivat luovuttaa verta 61:n ja naiset 91 vuorokauden välein.

Väite 4: Verenluovutukseen kannattaa mennä tyhjällä vatsalla.

Tarua. On tärkeää, että olet syönyt jotain samana päivänä ja että olosi on hyvä. Vältä kuitenkin raskaita aterioita juuri ennen luovutusta. Juotavaa ja pientä syötävää on tarjolla myös luovutuspaikalla. Voit ehkäistä mahdollista luovutuksesta aiheutuvaa nestehukkaa juomalla vettä etukäteen. Sen kummemmin ei tarvitse luovutukseen varautua, mutta tulethan ajan kanssa.

Väite 5: Minulla on uusi kumppani, joten en voi luovuttaa verta.

Totta. Seksistä uuden kumppanin kanssa seuraa neljän kuukauden väliaikainen luovutustauko. Jos kyseessä on miesten välinen seksi, varoaika on 12 kuukautta edellisestä seksikerrasta. Nämä perustuvat tilastojen perusteella tehtyihin riskiarvioihin. Eripituisia luovutusesteitä seuraa myös muun muassa matkailusta ja tatuoinnista. Ennen luovutusta kannattaa aina tehdä sovinkoluovuttajaksi.fi-testi netissä. Se vie vain hetkisen.

Väite 6: Verenluovutus perustuu auttamishaluun.

Totta. Luovutus on täysin vapaaehtoista ja jokaisen oma päätös. Suomen laki jopa kieltää verestä maksamisen. Luovuttaminen on kuitenkin konkreettinen ja vaivaton tapa auttaa kanssaihmisiä. Sinä saat kahvit, pikkupurtavaa ja hyvän mielen.

Väite 7: Verenluovutus sattuu.

Tarua. Verenluovutuksen ei kuulu sattua. Neulan pisto tuntuu, mutta kovaa kipua se ei tuota. Jos sinulle tulee luovutuksen aikana huono olo tai neula tuntuu epämiellyttävältä, kerro siitä hoitajalle. Verenluovutus voidaan keskeyttää pyynnöstäsi missä vaiheessa tahansa, eikä sinun tarvitse perustella päätöstäsi.

Väite 8: En sovi luovuttajaksi, joten en voi auttaa.

 Tarua. Vaikka et voisi itse luovuttaa verta, voit aina toimia asian puolestapuhujana esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Verenluovutukseen voi tulla myös ystävän kanssa tai porukalla. Muilta saa kannustusta ja tukea, ja samalla arvokas lahja moninkertaistuu. Voit myös perustaa VeriRyhmän eli verenluovutusryhmän ja toimia sen vetäjänä.

Väite 9: Kaikki verivalmisteiksi päätyvä veri testataan virusten varalta.

Totta. Luovuttajalta tutkitaan luovutuksen yhteydessä otettavista verinäytteistä aina keskeiset veren välityksellä tarttuvat taudit; HIV, kuppa, parvovirus ja hepatiitti-virukset. Tuore tartunta ei välttämättä näy testeissä. Siksi on tärkeää, ettet koskaan luovuta verta, jos epäilet saaneesi tartunnan.

Väite 10. Voin mennä kuntosalille heti verenluovutuksen jälkeen.

 Tarua. Luovutuksessa menettämäsi nestemäärä korvautuu noin vuorokaudessa, kunhan muistat juoda tavallista enemmän. Luovutuspäivänä kannattaa välttää liikuntaa, saunomista ja kaikkea ylimääräistä hikoilua, jotta nestevaje korjautuu mahdollisimman nopeasti. Pidä side paikoillaan ja vältä luovutuskäden rasittamista vähintään neljän tunnin ajan, jottei pistokohta ala vuotaa ja käteen synny mustelmaa.

 Askarruttaako vielä? Saat lisää neuvoja ja tietoa maksuttomasta luovuttajien infopuhelimesta 0800 05801 (ark. 8–17). Lisätietoa sekä verenluovutuksen paikat ja aukioloajat löydät osoitteesta www.veripalvelu.fi.

19 May

“Halusin kahvia ja pullaa, mutta sainkin työhaastattelun”

Monet nuoret joutuvat jossain vaiheessa elämäntilanteeseen, jossa eteenpäin vievä polku katoaa. Työn tai opiskelupaikan puuttuminen, henkilökohtaisen elämän kriisit tai uuden asuinpaikkakunnan kaltaiset muutokset voivat tuntua kuilulta, jonka yli on vaikea päästä. Uusien urien etsiminen voi olla vaikeaa ja odottavan aika tuntua kovin pitkältä. Mikä siis avuksi, kun toimettomuus uhkaa? Vapaaehtoistyö, vastaa Palestiinasta kotoisin oleva rovaniemeläinen Laith Musa Lepe.

”Tulin perheeni mukana Suomeen joulukuussa vuonna 2009. Sisareni pääsivät pian kouluihin, mutta jäin itse ensimmäisenä vuonna vaille paikkaa. Olin 16-vuotias uudessa maassa, jonka kieltä en osaa. Sisareni pääsivät pian kouluihin, mutta jäin itse ensimmäisenä vuonna vaille opiskelupaikkaa. Minulla ei ollut tuolloin suomalaisia ystäviä tai suunnitelmia, jotka olisivat vieneet minua eteenpäin. Välivuosi tuntui ahdistavalta, mutta päätin pysyä avoimena ja tehdä jotakin, mikä pitäisi minut liikkeellä.

Saimme pian Suomeen tulomme jälkeen perheenä kutsun Suomen Punaisen Ristin ystävätoimintaan. Tarkoituksena oli aluksi, että tutustuisimme uusiin ihmisiin ja oppisimme kieltä. Kun näin kävikin, pystyimme kohta jo hoitamaan itsenäisesti asioitamme ja auttamaan myös muita.

“Välivuosi tuntui ahdistavalta, mutta päätin pysyä avoimena ja tehdä jotakin, mikä pitäisi minut liikkeellä.”

Vapaaehtoistyö täytti alussa tyhjän tilan elämässäni. Ystävätoiminnan kautta opin, miten olla itsensä kanssa muiden seurassa. Se antoi rohkeutta hakeutua uusiin paikkoihin ja tilanteisiin sekä tietenkin mahdollisuuden tavata uusia ihmisiä. Heitä on ollut monia, mutta kaksi järjestötoiminnan kautta tuntemaani ystävää ovat olleet minulle erityisen tärkeät. Toinen heistä auttoi asettamaan tavoitteita ja toinen opasti oikeille oville.

Vapaaehtoistoiminta auttoi eteenpäin

Ensimmäinen kokemukseni ystävätoiminnassa oli tutustua irakilaiseen mieheen, joka oli muuttanut Suomeen vuotta aiemmin. Osasin tuolloin vain joitakin sanoja suomea, mutta hän sen sijaan puhui sitä sujuvasti. Muistan hyvin, kun hän sanoi: odota kaksi vuotta, niin puhut suomea vielä paremmin kuin minä. Siitä tuli tavoitteeni, ensimmäinen haasteeni Suomessa.

Aloin opiskella kieltä yötä päivää ja aina kun törmäsin kielimuuriin, totesin nauraen, että odottakaa vielä vähän – kohta osaan. Kun lopulta pääsin kielikurssille, aloitin opinnot suoraan korkeimmalta Suomi 3 -tasolta. Olin harjoitellut puhumista ystävätoiminnassa jo pitkään ja tasan kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2011, olin oppinut suomen kielen. Tämän jälkeen en ole pelännyt tarttua uusiin haasteisiin. Kaikki toiminta vie eteenpäin.

Vapaaehtoistoiminnan kautta tutustuin myös ihmisiin, jotka auttoivat minua aloittamaan työurani. Muistan, kuinka kerran osallistuin – oikeastaan kutsumatta – erään järjestötapahtuman suunnittelupalaveriin. Siellä oli toinen ystäväni, jolle saan olla paljosta kiitollinen. Halusin kahvia ja pullaa, mutta sainkin työhaastattelun seuraavalle päivälle. Pääsin töihin Rovaniemen kaupungin nuorisopalveluille, jossa olen edelleen. Tämä työ sopii minulle loistavasti. Olen löytänyt paikkani ja uskon, että tällä alalla riittää töitä myös jatkossa.

Ohje nuorille: toimi nopeasti

laith3

Rohkaisen kaikkia nuoria hakeutumaan vapaaehtoistyöhön. On palkitsevaa laittaa hyvä kiertämään. Tein jonkin aikaa sitten työharjoittelun koulussa, jossa oli maahanmuuttajaluokka. Pystyin käyttämään omia kokemuksiani opetuksessa ja esittelemään vapaaehtoistoimintaa nuorille, jotka ovat samassa pisteessä kuin minä aikanaan. On mahtavaa pystyä selittämään, miten maailma toimii ja toimia moninaisten kulttuurien tulkkina.

“Olen löytänyt paikkani ja uskon, että tällä alalla riittää töitä myös jatkossa.”

Haluaisin antaa kaikille nuorille ohjeen: toimi nopeasti ja aloita vähintään vapaaehtoistyö. Jos työtä tai koulupaikkaa ei ole näköpiirissä, vapaaehtoistyö pitää liikkeellä ja kehittää taitoja, jotka voivat tulla myöhemmin tarpeeseen. Motivaatioksi riittää aivan pienikin kiinnostus. Vapaaehtoisuuden voi aina myös lopettaa – ja toisaalta, jos kiinnostus herää, niin sitä voi tehdä aina myös enemmän. Vapaaehtoistoiminnasta voi saada apua myös itselleen tiukassa tilanteessa. Miksipä ei vastaanottaa apua, jos sitä tarvitsee? Myöhemmin voi antaa avun eteenpäin. Isäni sanoi sen parhaiten: jos olet joskus saanut apua, niin voit ostaa mielenrauhaa auttamalla muita.

Vapaaehtoistoiminta ei takaa päävoittoa työmarkkinoilla, mutta kun malttaa mielensä, pysyy avoimena ja pyrkii eteenpäin, palkinnot voivat löytyä odottamattomista paikoista.”

Teksti ja kuvat: Sami Kotiranta

Lue lisää ystävätoiminnasta osoitteesta oleystava.fi