08 Sep

“Ympäristön asenteella suuri merkitys” – Vapaaehtoiset pohtivat, miten ehkäistä syrjäytymistä

Suomen Punaisen Ristin Ruskaleiri Sodankylän Sattasvaarassa kokosi viikonloppuna yhteen joukon nuoria vapaaehtoisia eri puolilta Suomea. Rennon yhdessäolon ja luonnossa liikkumisen ohella leirillä ideoitiin vapaaehtoistoiminnan tulevaisuutta. Tavoitimme ryhmän heidän noustessaan Sattasvaaran jyrkkää, kivikkoista rinnettä. Kysyimme, millä tavoin nuorten syrjäytymistä voisi heidän mielestään ennaltaehkäistä.

Punaisen Ristin vapaaehtoinen Lake

Lake, Kemi

“Nuorten syrjäytyminen näkyy monin tavoin. Esimerkiksi maahanmuuttajille kielen oppiminen ja kulttuuristen rajojen ylittäminen voi olla vaikeaa. Ongelmat ovat kuitenkin samanlaisia kuin suomalaisilla nuorilla. Ympäristön asenteella erilaisuutta kohtaan on suuri merkitys. Myös nuoren oma asenne vaikuttaa. Rohkeutta tarvitaan, puolin ja toisin.”

Punaisen Ristin vapaaehtoinen Maria

Maria, Rovaniemi

“Opettajilla ja muilla aikuisilla on suuri vastuu syrjäytymisen estämisessä. Vanhempien ja opettajien pitäisi parantaa yhteistyötä paitsi nuorten suuntaan, myös kuraattoreiden ja koulupsykologien kanssa. Turvaverkon on oltava tiivis, ja ennen kaikkea herkkyyttä tarvitaan. ”

“Opettajilla ja muilla aikuisilla on suuri vastuu syrjäytymisen estämisessä.”

Punaisen Ristin vapaaehtoinen Tomi

Tomi, Kuopio

“Syrjäytymisen tunnistaminen on todennäköisesti helpointa koulumaailmassa. Usein varhaiset merkit tulevat näkyviin siellä. Syrjäytymisen ehkäiseminen on vaikeaa, mutta esimerkiksi pitkäaikaisten tavoitteiden asettaminen itselle sekä omien kykyjen kehittäminen voivat auttaa. On hyvä päästä samanhenkisten ihmisten pariin, ja tavoitella jotakin yhteistä päämäärää.”

Punaisen Ristin vapaaehtoinen Jyri

Jyri, Viitasaari

“Etsivää nuorisotyötä vaikeuttaa se, että syrjäytymistapaukset ovat todella monenlaisia. Edes koulujen kautta ei voi tavoittaa kaikkia. Ehkä tärkeintä olisi puuttua rohkeasti silloin, kun ensimmäiset merkit alkavat näkyä.”

“Edes koulujen kautta ei voi tavoittaa kaikkia.”

Helsinkiläinen Noora osallistui Punaisen Ristin nuorten vapaaehtoisten ruskaleirille.

Noora, Helsinki

“Punaisella Ristillä on monia toimintamuotoja, joihin nuoret voivat hakeutua. Joillekin osallistumiskynnys on tosin korkea, ja toiminnasta voisikin tehdä nykyistä välittömämpää. Punaisen Ristin nuorisoryhmät ovat ehkä helpoin tapa tulla mukaan ilman sitoutumista.”

Teksti ja kuvat: Sami Kotiranta

Haluaisitko mukaan Punaisen Ristin nuorten toimintaan? Voit osallistua esimerkiksi leireille niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tutustu toimintaan ja tule mukaan!

 Tutustu myös muihin vapaaehtoistyön muotoihin, kuten ystävätoimintaan ja ensiapuryhmiin.

04 Aug

“Maailma muuttuu vain teoilla”

Timo Wilderness

Heinäkuun ajan Henry Goes Live -blogissa päästiin kurkistamaan Suomen Punaisen Ristin toimintaan videopäiväkirjan välityksellä, kun videobloggaaja Timo Korpi eli Timo Wilderness tutustui järjestön eri toimintamuotoihin. Nyt Timo kertoo fiiliksistään kesähaasteen jälkeen.

Mikä kohde jäi erityisesti mieleen?

“Kyl mulla jotenkin intuitio sanoo, että turvatalo oli ylitse muiden. Voin vaan kuvitella, kuinka tärkeetä on, että on olemassa tollanen paikka, jossa nuori voi vaan koputtaa ovelle ja saada jeesii. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se oli tosi koskettavaa. Vaikka siinä ei ole kenenkään hengestä kyse niin kuin vaikka kadonneiden etsinnässä, niin tavallaan kuitenkin on. Tällasella toiminnalla voi tehdä ihmeitä.”

Mitä uutta opit vapaaehtoisuudesta?

“Opin, mitä SPR tarkoittaa konkreettisesti ja mitä kaikkea on mahdollista tehdä. Ennen tätä se oli mulle aika hahmotonta. Ehkä oon ajatellu, että joku ensiaputoiminta kuulostaa vaikeelta, mutta sehän menee vaan niin että liityt johonkin porukkaan ja sitten alkaa hiljalleen tapahtuu asioita. Tai sitten vaikka turvatalo, mihin on lyhyt koulutus, jonka jälkeen voit alkaa tehä vuoroja. Se vaikutti ihanan konkreettiselta ja helpolta.”

Mihin toimintaan lähtisit itse mieluiten mukaan?

“Mua kiinnostais kyllä joku turvapaikanhakijameisinki. Oon miettiny jo aiemmin, et ois kiva tutustua ja tutustuttaa heitä Suomeen. Tossa ois aika hyvä mahdollisuus sellaseen.”

Moni ryhtyy vapaaehtoiseksi, koska haluaa parantaa maailmaa edes piirun verran. Timo, miten maailmaa voi muuttaa?

“Se muuttuu just noin, vain teoilla. On ehkä palkitsevampaa ja mielekkäämpää antaa omaa aikaansa kuin olla vaikka kuukausilahjoittaja, vaikka toki sekin on tärkeetä. Vapaaehtoistyössä pääsee näkemään tekemisensä tulokset. SPR on tietysti tapa muuttaa maailmaa, mut toisaalta se on myös tapa kuulua johonkin.

“SPR on tapa muuttaa maailmaa, mut toisaalta se on myös tapa kuulua johonkin.”

Maailmanparantaminen kuulostaa yksittäisten idealistien hihhuloinnilta, mutta siitä saa myös ite paljon yhteisöllisyyden kautta. Se näyttäis olevan tosi hyvä kombo. Ja kun kaikki on vapaaehtosta, vaikuttaa siltä, ettei se tunnu työltä tai siltä, että siihen panostettu aika olis pois sulta itseltäs.”

Mitä jäi päällimmäisenä mieleen?

“Päällimmäinen fiilis on, että vau. Hyvä meininki! Mä oon tosi kiitollinen, että ihmisillä on näinkin ihania, viisaita harrastuksia. Se on todella paljon rakentavampaa verrattuna siihen, että kuvaa omaa naamansa nettiin. Oon kiitollinen ja ylpeä ihmisistä. Tuli semmonen fiilis, et jos tällä meiningillä jatketaan, niin kasvaa hyvä sukupolvi.”

Henry Goes Live -tiimi kiittää vierailevaa tähteä ja jää seuraamaan mielenkiinnolla Timon omaa vlogia!

Timon kesän videoseikkailut Suomen Punaisessa Ristissä löydät selaamalla blogia taaksepäin sekä myös täältä.

Teksti: Irina Herneaho

18 Feb

Verenluovuttajia tarvitaan kaikista väestöryhmistä

Sinua tarvitaanGlobalisaation myötä ihmiset muuttavat eri syistä paikasta toiseen. Monessa maassa ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osuus väestöstä kasvaa. Muutoksella on monia ulottuvuuksia, ja yksi niistä liittyy verensiirtoihin: etnisillä vähemmistöillä voi olla veriryhmiä, joita valtaväestöltä ei juuri löydy.

Ympäri Eurooppaa meneillään olevassa Missing minorities -hankkeessa etsitään eri etnistä taustaa olevia luovuttajia. Suomessa tarvitaan erityisesti afrikkalaistaustaisia verenluovuttajia. Tarve ei liity lähiaikoina Suomeen saapuneisiin turvapaikanhakijoihin, sillä arvio eri etnistä taustaa olevien verenluovuttajien tarpeesta on tehty jo aiemmin.

– Vaikka pakolaisia ei olisi lainkaan, tarve olisi silti olemassa. Meidän tehtävämme on varmistaa se, että verta riittää niille potilaille, jotka meillä täällä Suomessa ovat hoidettavana, Liisa Romo Veripalvelusta painottaa.

Haasteena harvinaiset veriryhmät

Veriryhmäjärjestelmiä on yli 30. Niistä tärkeimmät ja tunnetuimmat ovat ABO- ja Rhesus-veriryhmäjärjestelmät. Ensisijaisesti potilaalle pyritään aina antamaan hänen omaa veriryhmäänsä vastaavaa verivalmistetta. Hätätilanteissa potilaalle voidaan antaa O RhD negatiivista verta, jos potilaan omaa veriryhmää ei ole vielä ehditty selvittämään. Suurimmalle osalle kaikista potilaista löydetään sopiva verivalmiste riippumatta etnisestä taustasta, koska yleisimmät veriryhmätekijät ovat samat.

“Vaikka pakolaisia ei olisi lainkaan, tarve olisi silti olemassa.”

– Etniseltä taustaltaan afrikkalaisilla on kuitenkin sellainen veriryhmätekijä, joka voi osoittautua merkitykselliseksi, jos tarvitaan toistuvia verensiirtoja. Toiveemme on, että tavoittaisimme vuosittain 100–150 uutta afrikkalaistaustaista verenluovuttajaa, Romo kertoo.

Harvinaisia veriryhmiä löytyy kaikista väestöryhmistä, myös syntyperäisilta suomalaisilta. Tällaisissa tapauksissa luovuttajia voidaan joutua erikseen etsimään.

– Kun potilas saa toistuvia verensiirtoja tai paljon verivalmisteita, voi olla että joku harvinainen veriryhmätekijä nostaakin päätään. Sitten käydään etsimään hänelle sopivia verenluovuttajia, joita voi löytyä vain muutama.

Säännöt suojelevat luovuttajaa ja potilasta

Verenluovutuksessa on tietyt perusedellytykset, jotka koskevat kaikkia luovuttajia. Verenluovuttajan on oltava täysi-ikäinen, perusterve ja vähintään 50-kiloinen. Lisäksi verenluovuttajan tulee asua Suomessa pysyvästi ja hänellä on oltava suomalainen henkilötunnus. Verkossa voi tehdä testin, joka kartoittaa soveltuvuutta verenluovutukseen. Testi on kuitenkin vain suuntaa-antava: lopullisesti soveltuvuus arvioidaan aina verenluovutustilanteessa. Esimerkiksi hemoglobiini mitataan joka kerta ennen verenluovutusta.

– Luovutussoveltuvuudessa on aina kaksi näkökulmaa: turvallisuus potilaan ja toisaalta luovuttajan kannalta. Siksi näitä kysymyksiä on aika iso joukko, Romo sanoo.

Luovutustilanteessa on kyettävä asioimaan suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Jos henkilö on syntynyt tai asunut lapsuudessaan malaria-alueella, ennen luovutusta testataan malarian vasta-aineet. Jos testitulos on negatiivinen, verenluovutus on mahdollista, mikäli viimeisimmästä vierailusta malaria-alueelle on kulunut vähintään kolme vuotta.

Välipalaa ja hyvä mieli

Verenluovutukseen ei tarvitse erityisesti valmistautua. Verta voi luovuttaa veripalvelutoimistossa tai verenluovutustilaisuuksissa ympäri Suomea. Aikaa kannattaa varata noin tunnin verran, ja mukaan tarvitsee kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Ensin luovuttaja saa täytettäväksi terveydentilalomakkeen, minkä jälkeen hoitaja mittaa hemoglobiiniarvon ja kysyy ehkä joitakin tarkentavia kysymyksiä. Itse verenluovutus kestää kymmenisen minuuttia, jonka aikana hoitaja tarkkailee luovuttajan vointia. Verenluovutuksen jälkeen tarjolla on kahvia ja välipalaa. Rahaa verenluovutuksesta ei saa.

– Meillä Suomessa verenluovutuksesta ei saa maksaa. Verenluovutus perustuu aina vapaaehtoisuuteen, Romo muistuttaa.

Välipalan lisäksi verenluovuttaja saa takuulla hyvän mielen. Romolla on vinkki, miten luovutustilanteesta saa vielä mukavamman:

– Aina on kivempi käydä luovuttamassa kaverin kanssa. Kavereiden tai työkavereiden kesken voi perustaa vaikka luovutusporukan, joita meillä kutsutaan VeriRyhmiksi. Sitä kautta voi kokea hyvän tekemisen iloa yhdessä. Se myös helpottaa jännitykseen, jota varsinkin ensikertalainen voi kokea. Kun tulee porukalla, luovutus menee rennommin. Sitten jälkeenpäin on mukava istua yhdessä kahvilla ja jakaa kokemuksia.

Ojenna kätesi voit pelastaa hengen! Tarkista tästä lähin veripalvelutoimisto tai verenluovutustilaisuus. Oman VeriRyhmän voi perustaa Veripalvelun verkkosivuilla.

Teksti: Irina Herneaho

11 Feb

Yksikin ystävä riittää, kun yhteinen taajuus löytyy

Yksinäisyys on Suomessa joka viidennen nuoren ajoittaista todellisuutta – ja monen nuoren mielestä pahin tunne ikinä. Onneksi sitä voi myös torjua.

”Yksinäisyys tuntuu siltä, kuin olisi näkymätön. Näkee ympärillään olevat, mutta he eivät näe. Välillä säikähtää sitä, että joku täysin outo ihminen jää pitämään ovea auki tai avaa sen, ja olen ainoa, jolle ele on tarkoitettu.”

Näin kuvailee eräs nuori yksinäisyyttään kasvatuspsykologian dosentin Niina Junttilan teoksessa Kavereita nolla. Junttila on tutkinut perin pohjaisesti muun muassa nuorten masennusta ja yksinäisyyden kokemuksia.

Tutkimusten mukaan noin 10–15 prosenttia nuorista kokee Suomessa yksinäisyyttä. Junttilan mukaan nuorten yksinäisyyteen ei osata usein tarttua, koska sitä ei ymmärretä. Nuorten yksinäisyys sisältää usein piilevän oletuksen siitä, että ystäviä olisi, jos nuori itse ryhdistäytyisi ja olisi esimerkiksi sosiaalisempi.

– Nuoriin kohdistuvien odotusten ja heidän omien kokemustensa välillä on suuri ristiriita. Esimerkiksi vanhusten yksinäisyyttä ymmärretään paljon helpommin, koska iän myötä tullut yksinäisyys, kuten esimerkiksi puolison menetyksen jälkeen koettu yksinäisyys, nähdään luonnollisena asiana, Junttila selittää.

– Vanhukselle ei sanota samalla tavalla kuin nuorelle; että lähde ulos ja ole sosiaalisempi, hän jatkaa.

Pienikin ele torjuu yksinäisyyttä

”Tänään tuli eteen taas sellainen tilanne, että yritin puhua jotain tutuille, mutta tyypit ei reagoineet mitenkään. Ihan kuin ne ei olisi edes kuulleet mua. Tätä sattuu liian usein. Mä olen ujohko ja hiljainen ja yritän olla häiritsemättä ihmisiä. Mutta sittenkin kun vaivaudun jotain sanomaan, siihen ei edes nyökkäämällä voida reagoida. Yritä sitten siinä olla ’sosiaalinen’ ja osallistuva. Olenko mä edes olemassa?”

Nuorten yksinäisyyden määrä on säilynyt ennallaan 80-luvulta, mutta sen luonne on muuttunut.

– Yksinäisten lasten ja nuorten tilanne on pahentunut vuosi vuodelta. Yksinäisyyteen linkittyvät lapsuuden kurjat kokemukset, sosiaalinen syrjäytyminen ja eriarvoisuus. Esimerkiksi maahanmuuttajanuoret ovat suuressa riskissä syrjäytyä, Junttila kertoo.

Meillä kaikilla on kuitenkin avain yksinäisyyden muurin avaamiseen, Junttila kannustaa. Se on pieni, mutta yksinkertainen ja arkinen kysymys: Mitä sinulle kuuluu?

Yksi keino auttaa on vapaaehtoiseksi ystäväksi lähteminen. Näin toimi 26-vuotias Tinja Karlsson, joka lähti vapaaehtoiseksi Suomen Punaisen Ristin Nuori nuorelle -ystävätoimintaan. Hän nimenomaan halusi olla ystävä.

– Viime vuonna jäin työttömäksi ja halusin tehdä jotain hyvää toiselle ihmiselle. Aloitin osa-aikaisen opiskelun aikuislukiossa, ja minulla oli paljon vapaa-aikaa, Tinja kertoo.

Tinja kävi ystäväkurssin, jonka jälkeen hän sai tavata Punaisen Ristin piiritoimistolla uuden kaverinsa, 18–vuotiaan, hyvin vaiteliaan pojan.

– Alussa minua jännitti kovasti. Yritin saada selville, mistä hän pitää ja mitä kaikkea hän haluaisi tehdä. Oli pakko arvailla, miten täytyy edetä, kun hän oli niin ujo. Ujo, mutta todella fiksu poika, Tinja korostaa.

Ystävyyttä on sama taajuus

”Mä luulen, että kun on yksinäinen, ei masennu vain siitä yksinäisyydestä, vaan kaikki tunteet nousee pintaan. Kaikki se viha, katkeruus, tai suru ja yksinäisyys nostaa ne pintaan. Se ettei kukaan huomaa. Eikä välitä. Ja se on kaikista pahin tunne ikinä.”

Tutkija Niina Junttilan mukaan kaikki sellainen toiminta, joka madaltaa yksinäisten kynnystä saada ystäviä ja kokea hyväksyvää yhdessäoloa, on tarpeellista.

– Tärkeintä ystävyydessä on keskinäinen arvostus eli molemminpuolinen ajatus siitä, että olet ystävyyden tavoittelemisen arvoinen. Usein tämä syntyy ihmissuhteissa ihan itsestään, kun löytyy jotain yhteistä, Junttila sanoo.

Näin kävi myös Tinjalle ja hänen ystävälleen. Samankaltainen persoonallisuus ja yhteinen kiinnostus kulttuuriin yhdistivät heitä. Tinjan mukaan tärkeintä heidän ystävyydessään on ollut se, että molemmat saavat olla oma itsensä.

– Tapaamme joka toinen viikko, ja jokaisen tapaamisen jälkeen meillä molemmilla on tosi miellyttävä olo, Tinja sanoo.

Yksinäisyys on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että sitä ei voi paikata kaverien määrällä.

– Yksi ystävä riittää, kunhan hän on samalla taajuudella, Junttila muistuttaa.

”Älkää jääkö yksin. Maailma on täynnä muitakin yksinäisiä. Aloittakaa vaikka väkisin uusi harrastus, matkustelkaa, kirjoittakaa pois paha olo, älkää antako periksi.”

Lainaukset ovat peräisin Niina Junttilan kirjasta Kavereita nolla. Lasten ja nuorten yksinäisyys (2015).

Lue lisää Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnasta ja tule mukaan tai hae ystävää osoitteessa www.oleystava.fi

Tutustu myös Punaisen Ristin Nuorten turvataloihin.

Teksti: Jana Sassakova & Mirkka Helkkula
Kuva: Hanna Linnakko / Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto