24 Nov

Vastaanottokeskus oli välitila – nyt elämä jatkuu

vokki2Tätä maisemaa Faraj Malek katsoi kuukausien ajan huoneestaan Helsingin Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa. Nyt keskus on suljettu ja sen huoneet ovat autiot. Malek ei halua esiintyä kuvissa.

 

Elämä tuntui painajaiselta. Vielä syksyllä 2015 Faraj Malek oli kotonaan Etelä-Syyriassa äitinsä, sisarustensa ja kihlattunsa luona. Tämän vuoden alussa hän makasi uudessa sängyssään Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa Helsingissä. Oli keskitalvi ja ulkona jatkuva pimeys.

 

19-VUOTIAS Faraj Malek pakeni Syyriasta, kun häntä vaadittiin liittymään armeijaan. Malek jätti kotinsa marraskuussa 2015 ja matkusti lähes kuukauden, kunnes saapui Suomeen.

Ensimmäisenä hänet sijoitettiin Lahteen, mikä oli Malekille rankka kokemus. Ihmiset huutelivat kaduilla, eivätkä turvapaikanhakijat uskaltaneet liikkua yksin, koska pelkäsivät joutuvansa pahoinpidellyiksi. Vastaanottokeskus puolestaan oli suuri, yli 300 henkeä asuttava laitos.

Kerättyään Lahdessa muutaman kuukauden voimiaan Malek haki siirtoa Helsinkiin. Se hyväksyttiin, ja hän saapui Ruskeasuolle tammikuun lopulla.

Malekin turvapaikkakuulustelu oli pidetty jo Lahdessa, joten Ruskeasuolla mies ei voinut tehdä muuta kuin odottaa.

vokki12Malekin lisäksi Ruskeasuolla päätöstä turvapaikasta odottivat myös kymmenet muut ihmiset. Asukkaat koristelivat Punaisen Ristin vapaaehtoisten kanssa keskuksen ovia ja seiniä tehdääkseen tilasta kotoisamman. Esimerkiksi yksi perhekerroksen ovista oli koristelu perheenjäsenten nimikirjaimilla ja sanalla ‘rakkaus’.

 

AIKAANSA vastaanottokeskuksessa Malek kuvaa välitilaksi. Päivät tuntuivat puuduttavilta, sillä kaikki tehtiin saman rutiinin mukaan. Ajankulukseen Malek kävi kaupungilla, pelasi biljardia ja vietti aikaa huoneessaan.

Samassa tilassa Malekin kanssa asui kolme muutakin miestä, ja häntä painoi oman tilan puute. Joskus Malek pakeni puistoon tai alakerrassa olevaan saliin saadakseen olla yksin.

Alkuajat vieraassa maassa kuluivat kuin sumussa. Malek ei tuntenut kuuluvansa Suomeen. Oman perheen kaipuu tuntui lamauttavalta.

Myös tunnelma vastaanottokeskuksessa oli usein apea, kun aika ajoin joku asukkaista sai kielteisen turvapaikkapäätöksen. Malekin mukaan samassa talossa asuessa muita kohtelee kuin veljiään, ja yhden suru sattuu kaikkiin. Kielteiset päätökset lisäsivät myös pelkoa siitä, millainen tulevaisuus itsellä on edessä.

–  Mieli ei lepää vastaanottokeskuksessa, kun kaikki odottavat päätöksiään.

vokki15Vastaanottokeskukset ovat väliaikaiseen asumiseen tarkoitettuja laitoksia, ja välillä se myös näkyy. Ruskeasuon keskuksen lastenhuone muuttui kodikkaammaksi, kun asukkaat tarttuivat siveltimiin vapaaehtoisina olleiden taideopiskelijoiden kanssa.

 

RUSKEASUOLLA TARJOTTIIN suomen kielen opetusta, ja sen avulla Malek aloitti hitaan kotiutumisen. Syyriassa hän oli opiskellut yliopistossa. Helsingissä Malek pääsi kolmeen eri työkokeiluun, joissa hän oppi rakennusalasta. Tänä syksynä hän aloitti rakennusopinnot ammattikoulussa.

Myönteisen turvapaikkapäätöksen Malek sai ehdittyään jo muuttaa pois Ruskeasuon vastaanottokeskuksesta. Suomen Punaisen Ristin työntekijät auttoivat keskuksen asukkaita löytämään alivuokralla olevia huoneita kaupungista. Malek muutti syksyn alussa suomalaisen miehen alivuokralaiseksi.

– Voin siellä paljon paremmin. Saan laittaa ruokani itse ja päättää, miten tulen ja menen.

Malek ei kuitenkaan hylännyt Ruskeasuota.

– Kävin uusien turvapaikanhakijoiden kanssa asuntotoimistossa ja muilla asioilla sekä autoin heitä kielen kanssa.

vokki7Sana ‘kiitos’ oli ripustettu vastaanottokeskuksen salin kattoon. Tila toimi olohuoneena, jossa asukkaat pelasivat biljardia ja seurustelivat toistensa kanssa.

 

RUSKEASUON vastaanottokeskuksen sulkeminen on ollut tiedossa keväästä asti. Virallisesti keskus meni kiinni marraskuun ensimmäisellä viikolla, ja edeltävällä viikolla paikkaa tyhjennettiin kovaa vauhtia. Malekin vanhassa huoneessa oli silloin jäljellä enää sänkyjen rungot. Nuorten käytävillä kuivui vielä pyykkejä, mutta perhekerrokset olivat autioita.

vokki_pieni1Vastaanottokeskuksia suljetaan eri puolilla Suomea, koska turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt viime vuodesta. Keskusten sulkemisesta päättää Maahanmuuttovirasto. Ruskeasuolla Malekin sängystä oli loka-marraskuun vaihteessa jäljellä pelkkä runko.

 

Ruskeasuon sulkeminen ei tunnu Malekista pahalta, sillä hän ei  kiintynyt paikkaan. Hän kuitenkin kertoo, että nykyiset asukkaat ovat surullisia ja peloissaan.

– Tämä on ollut heille koti, ja nyt he eivät tiedä, mihin päätyvät. Ihmisiä saatetaan sijoittaa aivan toiseen kaupunkiin, jossa asenteet voivat olla kielteisempiä.

 

vokki8Ruskeasuon viikkoaikataulu ammotti tyhjyyttään keskuksen sulkemisen kynnyksellä. Asukkaat siirrettiin muihin Helsingin ja Uudenmaan piirin alueella oleviin vastaanottokeskuksiin.

 

RUSKEASUON VASTAANOTTOKESKUKSESSA asui enimmillään 120 henkilöä. Yksin tulleet nuoret miehet ja lapsiperheet asuivat omissa kerroksissaan. Omalla osastollaan pihan toisella puolella asuivat yksin saapuneet alaikäiset.

– Tämä oli paras vastaanottokeskus, josta olen kuullut, Malek kertoo.

vokki_pieni2Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa alkoi viikko ennen sulkemista olla pimeää henkilökunnan tiloja lukuun ottamatta. Parhaimmillaan Suomen Punainen Risti ylläpiti samanaikaisesti 109 vastaanottoyksikköä ja järjestelykeskusta eri puolilla Suomea. Marraskuun lopussa toiminnassa olevia keskuksia on 55.

 

Tällä hetkellä Malek odottaa kuulustelua, jossa käsitellään hänen perheensä mahdollisuutta päästä Suomeen. Ensisijaisena tehtävänään hän pitää nyt opintojaan.

– Koulun aion käydä loppuun. Sitten pystyn miettimään selvemmin, miten voin jatkaa elämääni.

 

Teksti ja kuvat: Saara Tuominen

Kolme tapaa auttaa turvapaikanhakijoita

Vapaaehtoisilla tärkeä rooli vastaanottokeskuksissa

 

 

10 Nov

Vapaaehtoisen lahjoitus on oma aika

osmotolonen_kuva

Osmo Tolonen on tehnyt Suomen Punaisen Ristin kautta vapaaehtoistöitä useissa eri tehtävissä, käynyt järjestön kanssa ulkomailla ja saanut työstään tunnustusta. Kuvat: Osmo Tolonen

 

Osmo Tolonen on toiminut monenlaisissa vapaaehtoistehtävissä, joista osa on vienyt syvän surun keskelle. Vastaanottokeskuksenkin pystyttämisessä auttanut Tolonen kokee saavansa työtunneistaan aina valtavasti takaisin.

 

–  Onhan näitä vapaaehtoistöitä tässä maassa, kunhan vaan jaksaisi ja ehtisi tehdä, sanoo 22-vuotias Osmo Tolonen.

Keiteleellä asuvan konkarin asenne vapaaehtoistoimintaan osallistumiseen on mutkaton. Vaatimattomaan “kaikennäköistä”-lausahdukseen mahtuu kuusi vuotta Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisena.

Monet vapaaehtoistehtävät, kuten erilaisten kulttuurien parissa työskentely ja läheisensä menettäneiden ihmisten kohtaaminen kuulostavat haastavilta. Tolonen puhuu kokemuksistaan silti rennosti ja ilman ylpeilyä. Hänen mukaansa vapaaehtoistoiminnasta kiinnostunut ei tarvitse muuta kuin repullisen tervettä maalaisjärkeä.

–  Vapaaehtoistoimintaa voi ainakin kokeilla, ei se väärin ole.

Tolosen oma ensimmäinen vapaaehtoiskokemus on vuodelta 2010, jolloin hän liittyi silloisen kotikuntansa ensiapuryhmään. Myöhemmin kokemusta on kertynyt myös SPR:n varhaisnuorten Reddie Kids -ryhmästä ja henkisen tuen valmiusryhmästä. Niiden ohella Tolonen on ollut mukana myös vapaapalokunnassa ja kehitysvammaistoiminnassa.

Lähteminen mukaan toimintaan ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys.

– Päätöstä piti ensin haudutella jonkin aikaa.

 

VAPAAEHTOISTEHTÄVIEN LAAJASTA kirjosta huolimatta Tolonen nimeää parhaan kokemuksensa nopeasti.

–  Kyllä se on viime syksy, jolloin perustettiin Keiteleen vastaanottokeskus. Julkisuudessa oli silloin paljon keskustelua, löytyykö vastaanottokeskuksille tyhjiä tiloja. Keiteleellä oli tyhjilleen jäänyt hotelli, ja heitin ajatuksen, että tuossahan tuo tyhjä tila on.

Lopulta rakennus tarkastettiin, ja hotelliin syntyi satapaikkainen vastaanottokeskus. Tolonen ja muut vapaaehtoiset tekivät sen eteen pitkiä päiviä.

–  Hommia tehtiin aamusta iltaan. Pienestä 2000 asukkaan kylästä löytyi 5060 vapaaehtoista. Se on todella paljon.

Myös lahjoituksia tuli runsaasti.

–  Lahjoitustavaroita tuli aivan älyttömästi ympäri kyliä ja ympäri Suomea, kaikkea ompelukoneista sänkyihin. Tädit soittelivat, että minulla olisi täällä tämmöistä ja tämmöistä. Lehteen päätyi kuva, jossa oli luentosali täynnä lahjoitustavaraa.

Vapaaehtoistyö poiki Toloselle myös vakityön keskuksessa.

–  Olin ollut marraskuun vapaaehtoisena, kun vastaanottokeskuksen johtaja soitti ja kysyi, tulenko palkkatöihin Punaiselle Ristille. Vastasin myöntävästi.

Työkomennuksen aikana Tolonen pääsi todistamaan, miten keskuksen asukkaat oppivat uusia taitoja.

–  Hyviä fiiliksiä tuli, kun ihminen joka ei osannut lukea tai kirjoittaa oppi kirjoittamaan nimensä länsimaalaisilla aakkosilla, tai kun joku oppi ajamaan polkupyörällä.

Myös keskuksen työntekijät saivat oppimisesta osansa.

–  Se lämminhenkisyys tarttui. Asukkaat olivat paljon sosiaalisempia kuin me suomalaiset. Aina oltiin kysymässä kuulumisia ja halailemassa. Keskuksessa olimme kaikki vähän kuin yhtä pientä perhettä.

Vastaanottokeskuksen loppu tuli nopeasti ja yllättäen, aivan kuten keskuksen perustaminenkin. Keiteleen vastaanottokeskus suljettiin viime heinäkuussa, ja siihen loppuivat myös Tolosen työt siellä.

–  Keiteleen ei pitänyt olla millään sulkemislistalla. Se oli varmaan yksi Itä-Suomen parhaista vastaanottokeskuksista. Lapsiperheitä meillä oli kolmisenkymmentä ja meillä meni hyvin. Esimerkiksi mitään poliisitehtäviä ei ollut lainkaan. Keskuksessa oli aika tiukka kuri ja järjestys, mutta siitä tykättiin. Saimme palautetta, että hyvä kun on säännöt ja järjestys, eikä eletä kuin pellossa.

 

OSAN VAPAAEHTOISKOKEMUKSISTAAN Tolonen on kulkenut hyvin syvissä vesissä. Vaikeat ja vakavat tehtävät ovat antaneet tekijälleen paljon.

–  Henkisen tuen tehtävissä joudun menemään surun keskelle. Niitä tehtäviä oli yhteen aikaan useita, kun vuoden sisään kuusi alle 30-vuotiasta kuoli tässä yhdellä kylällä.

Ryhmä tarjoaa omaisille mahdollisuuden purkaa läheisen menetystä puhumalla. Purku tapahtuu vierailuilla perheiden kotona. Tehtävän haastavuudesta huolimatta vierailut ovat olleet Toloselle vapaaehtoistyön kohokohtia.

–  Se oli henkisesti antoisaa. Toivon, että vastapuoli sai tapaamisista myös jotain hyötyä.

Näin voi uskoa, sillä Tolonen on saanut työstään kiitosta. Hän kertoo tapauksesta, jossa henkisen tuen valmiusryhmä kävi vierailulla perheen luona, joka oli juuri menettänyt tyttärensä onnettomuudessa.

Järjestimme perheelle henkisen työn purun. Suurin piirtein vuosi siitä tapahtui toinen onnettomuus, jossa kuoli nuori poika. Siihen tilaisuuteen tuli vuosi sitten tyttärensä menettänyt isä, joka tuli kiittämään, että hyvä kun tulimme silloin aiemmin käymään ja hän sai purettua omaa traumaattista kokemustaan.

Tapahtuneeseen tiivistyy se, mikä Tolosen mielestä on vapaaehtoistyön ydin.

 Idea on siinä, että vapaaehtoinen saa annettua omaa aikaansa jollekin toiselle, johonkin hyvään. Kun annan kahden tunnin työpanokseni, saan siitä valtavasti takaisin.

Tällä hetkellä Tolonen työskentelee mielenterveys- ja päihdekuntoutujien nuorten aikuisten yksikössä. Palkkatyön ohella tunteja vapaaehtoistyöstä kertyy edelleen päivittäin. Tunteja ei ole laskettu –  mutta niitä on paljon.

 

 

Teksti: Irina Hasala

25 Aug

Rentoa kulttuurivaihtoa – Lukiolaiset keksivät turvapaikanhakijanuorille harrastustoimintaa

Järvenpään lukiossa opiskelevan Veran, 18, mukaan harrastustoiminta on opettanut, että samanikäiset nuoret ovat samanhenkisiä, tulivat he mistä päin maailmaa tahansa.

[På svenska]

Naurua, kourallinen uusia kieliä ja jännittävää toimintaa – kaikkea tätä on luvassa kun suomalaiset lukiolaiset tapaavat nuoria turvapaikanhakijoita viikoittain. Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) ja Suomen Punaisen Ristin yhteistyöprojekti on toimintaa nuorelta nuorelle. Toiminta luo mahdollisuuden eri kulttuurien tasavertaiseen kohtaamiseen.

Eräänä kesäisenä elokuun iltana parikymmentä nuorta seisoskelee piknik-huopineen ja eväspusseineen Suomenlinnan lauttalaiturilla Helsingissä ja odottaa pääsyä lautalle. Joka puolelta kuuluu innokasta puheensorinaa eri kielillä, esimerkiksi suomeksi, englanniksi, arabiaksi ja dariksi. Sivustakatsoja saattaisi luulla, että koolla on joukko monikulttuurisia koulukavereita. Tosiasiassa kyseessä ei ole mikä tahansa kaveriporukka, sillä runsas puolet nuorista on turvapaikanhakijoita.

Eväsretki on osa turvapaikanhakijoiden ja suomalaisten lukiolaisten yhteistä harrastustoimintaa, jota järjestävät Suomen Lukiolaisten liitto (SLL) ja Suomen Punainen Risti. Opiskelijat saavat itse suunnitella toimintaansa noin kerran viikossa järjestöjen ja vastaanottoyksiköiden henkilökunnan tuella. Ohjelmaan kuuluu kaikkea aina pidemmistä retkistä epävirallisempaan oleskeluun: ryhmä on aikaisemmin käynyt Korkeasaaressa ja Linnanmäellä, vaeltanut Nuuksion luonnonpuistossa ja tavannut muiden paikkakuntien turvapaikanhakijoita.

Vapaaehtoinen Vera, 18, opiskelee Järvenpään lukiossa. Hän näki ilmoituksen toiminnasta SLL: n Facebook-sivuilla, innostui tapaamaan nuoria maahanmuuttajia ja tuli mukaan toimintaan keväällä.

– Kun seuraa pakolaiskysymyksen käsittelyä mediassa saattaa saada kuvan turvapaikanhakijoista kasvottomana tilastona. Tämä toiminta on osoittanut, että olemme kaikki hyvin samanlaisia, riippumatta siitä mistä tulemme, Vera sanoo.

16-vuotias Anna Helsingin medialukiosta tuli mukaan ystäviensä houkuttelemana pari kuukautta sitten ja nyt hän haluaa tarjota asukkaille toimintaa arkeen.

– Tuntuu mukavalta tehdä hyvää ja saada vielä kaupan päälle tutustua erilaisiin kulttuureihin, Anna sanoo.

Kontaktit suomalaisten kanssa tärkeitä

Harrastustoimintaan osallistuvat turvapaikanhakijat asuvat Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa ja tulevat kahdesta eri yksiköstä: toinen on perheille ja yksin tuleville, toinen aikuisille turvapaikanhakijoille. Tänään paikalla on noin 15 – 20 alaikäistä osallistujaa, mikä on poikkeuksellisen paljon. Alaikäisillä on aina mukanaan ohjaaja vastaanottokeskuksesta.

Iranilaissyntyinen Baran Alizadeh, joka on nyt työskennellyt Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa kuukauden, kertoo  itse nauttivansa erilaisesta työpäivästä päästessään ulos neljän seinän sisältä nauttimaan auringonpaisteesta. Toki vastaanottokeskuksessakin on paljon erilaista toimintaa kuten kävelyretkiä, kielikursseja ja uintiretkiä, mutta hän pitää mahdollisuutta tavata suomalaisia nuoria ainutlaatuisena tilaisuutena, jota myös turvapaikanhakijat arvostavat.

– Asukkaat odottavat retkiä kovasti. He haluavat nähdä paikkoja ja tavata uusia ihmisiä, eivät vain istua vastaanottokeskuksessa. Retket antavat heille mahdollisuuden oppia uusia asioita ja tutustua kieleen ja kulttuuriin. Tämä on todella tärkeää heidän tulevaisuuttaan ajatellen, Alizadeh sanoo.

Kun lautan ovet aukeutuvat, kiipeävät nuoret ylimmälle kannelle ja ihailevat kimmeltävää merta. Perillä joukko etsii puiston ja laittaa tarjolle muun muassa sipsejä, nachoja, dippikastiketta, virvokkeita ja croissantteja. Osa vanhemmista osallistujista haluaa lähteä kävelylle saaren ympäri, kun taas nuoremmat vaativat saada leikkiä piilosta lukiolaisten kanssa.

Iranista saapunut Mustafa, 21, kuuluu vanhimpiin toimintaan osallistuviin turvapaikanhakijoihin.

Nuoret kokevat, että he tekevät tarkoituksellista työtä ja että toiminta on laajentanut heidän maailmankuvaansa.

Mustafa on nyt ollut Suomessa seitsemän kuukautta ja pitää retkiä tervetulleena vaihteluna vastaanottokeskuksen arkeen, johon kuuluu pääasiassa opiskelua, nukkumista ja syömistä. Hänellä ei ole suurempia toiveita toiminnan suhteen, vaan toivoo lähinnä hauskaa yhdessäoloa.

– Pidän arkisista asioista: kävelyretkistä, museokäynneistä ja yhdessäolosta.

Lukiolaiset vastuutehtävissä

Korkeakouluopiskelija Elena Murto, 25, on Punaisen Ristin vastuuvapaaehtoinen, tehtävänään koordinoida toimintaa sekä huolehtia, että jokaisella retkellä on riittävä määrä vapaaehtoisia.

– Lukiolaiset ovat olleet erittäin hyviä suunnittelemaan ja ottamaan vastuuta, joten roolini on oikeastaan ollut aika helppo, hän selvittää.

Arkisin Murto opettaa suomen kieltä ja kulttuuria Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa. Hän on huomannut harrastustoiminnan olevan erittäin hyödyllistä.

Vapaaehtoistyössä on usein selvä jako auttajiin ja autettaviin. Harrastustoiminta sekoittaa perinteisiä rooleja. Täällä nuoret voivat seurustella samanikäisten kanssa luonnollisella tavalla, Murto sanoo.

Tarkoituksellista työtä

Harrastustoimintaa rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö, joka viime vuonna julkisti varoja nuorten turvapaikanhakijoiden aktivoimiseksi. Konseptia on testattu kevään ja kesän aikana Helsingissä, Tampereella ja Oulussa hyvin tuloksin.

– Nuoret kokevat, että he tekevät tarkoituksellista työtä ja että toiminta on laajentanut heidän maailmankuvaansa. Nuoret saavat mahdollisuuden tutustua ihmisiin, joita he muuten eivät välttämättä koskaan tapaisi, kertoo projektikoordinaattori Pirita Ruokonen Suomen Lukiolaisten liitosta (SLL).

Tällä hetkellä projektiin etsitään uusia jäseniä Tampereelta, Oulusta ja Helsingistä. Toimintaa tullaan laajentamaan myös muille paikkakunnille.

– Mikäli asuinalueellasi on vastaanottokeskus, jossa asuu 15 -20-vuotiaita nuoria, voit kerätä yhteen lukioporukan ja ilmoittaa kiinnostuksestanne sähköpostitse, Ruokonen sanoo.

Mustafan, 21,  mielestä parasta ovat jokapäiväiset asiat, kuten kävelyretket ja ihmisten kanssa seurustelu. Vieressä vapaaehtoiset lukiolaiset Anna ja Vera.

Kiinnostuitko toiminnasta?

Lukiolaisena voit mennä mukaan jo olemassa olevaan ryhmään tai koota ystäväsi yhteen ja perustaa uuden ryhmän paikkakunnallenne. Lue lisää täältä.

Punainen Risti etsii täysi-ikäisiä vastuuvapaaehtoisia tukemaan lukiolaisnuorten toimintaa turvapaikanhakijoiden kanssa ainakin seuraavilla paikkakunnilla: Turku, Valkeakoski ja Espoo. Lisäksi toimintaryhmiä voi syntyä myös muille paikkakunnille nuorten kiinnostuksen mukaisesti. Tehtäviin kuuluu varmistaa, että vapaaehtoisia on ilmoittautunut toimintakerroille riittävästi sekä toimia yhteyshenkilönä tarpeen mukaan vapaaehtoisten, hankkeen projektikoordinaattorin sekä vastaanottokeskuksen välillä.

Ota yhteyttä hankkeen projektikoordinaattori Pirita Ruokoseen (pirita.ruokonen@lukio.fi) tai Punaisen Ristin vastaanottotoiminnan suunnittelijaan Kaisa Kannukselaan (kaisa.kannuksela@punainenristi.fi).

Teksti ja kuvat: Mikaela Remes

06 Oct

Kannanotto: Ei kiviä

kivi3_tekstit_iso

[In English] [På svenska]

Suomen Punaisen Ristin nuoret ottavat kantaa turvapaikanhakijatilanteeseen ja nykyiseen keskusteluympäristöön. Osallistu kannanottoon jakamalla tätä kirjoitusta sosiaalisessa mediassa hashtagilla #eikiviä. Voit myös ladata ja lisätä omaan sosiaalisen median profiiliisi eikiviä-badgen.

Maahanmuuttokeskustelun sävy muuttui syyskuussa yhdessä yössä, kun kivet lensivät vastaanottokeskuksen portilla Punaisen Ristin työntekijää kohti. Tyrmistymistä seurasi huoli vapaaehtoisten ja vastaanottokeskusten asukkaiden puolesta. Lopulta jäljelle jäi hämmennys: mistä kivet kertovat? Mitä vaihtoehtoa tarjotaan tilalle, kun ehdotetaan, että Suomi jättäisi hädänalaiset ilman apua?

Jokainen, joka on pakon edessä joutunut jättämään kotinsa, on hädänalainen. Syyrian, Irakin ja Somalian kriisien vuoksi maailmassa on nyt enemmän pakolaisia kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen: arviolta 60 miljoonaa. Ihmetellessämme Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määriä unohdamme helposti, että suurin osa lähtijöistä jää naapurimaihin lähelle kotiaan. Vain harva jatkaa turvattomalle matkalle Eurooppaan. Osa heistä on kuitenkin jo saapunut ovellemme.

Auttaminen ei ole valintakysymys. Perustuslain mukaan meidän on suojeltava ulkomaalaisia, joita uhkaa lähtömaassaan kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Kansalaisuuteen katsomatta ihmisiä on kohdeltava ihmisarvoisesti ja heille on taattava välttämättömät terveyspalvelut. Kansainvälisesti on sovittu turvapaikkahakemusten käsittelystä, tulijoista huolehtimisesta ja siitä, että turvapaikan saaneille annetaan mahdollisuus aloittaa uusi elämä uudessa kotimaassaan.

 Vahvistamme avuntarvitsijoiden ääntä

Suomen Punainen Risti ei ota kantaa siihen, kenet Suomen olisi toivotettava tervetulleeksi ja kenen olisi parempi jäädä rajojen ulkopuolelle. Meidän tehtävämme on auttaa ihmisiä taustaan ja tulosyyhyn katsomatta ja tukea viranomaisten työtä nyt, kun Suomeen saapuu päivittäin satoja turvapaikanhakijoita. Toimimalla ja puhumalla avuntarvitsijoiden puolesta vahvistamme ihmisten omaa ääntä – avuntarvitsijoiden, joita Punainen Risti on jo auttanut lähtömaissa, pakolaisleireillä, Euroopan satamissa ja nyt Suomessa. Punaisen Ristin ja viranomaisten yhdessä järjestämä apu auttaa muitakin kuin tulijoita itseään: esimerkiksi rokotusten tarjoaminen tulijoille edistää kaikkien täällä asuvien terveyttä.

Toivomme, että vastaanottokeskuksen pihalla syyskuussa heitetyt kivet jäävät viimeisiksi. Joka tapauksessa jatkamme toimintaamme turvapaikanhakijoiden tukena. Iloksemme tuhannet suomalaiset ovat halunneet osallistua Punaisen Ristin ja muiden järjestöjen auttamistyöhön. Pelkästään syyskuussa saimme tuhat uutta jäsentä tavanomaisen sadan sijaan. Myös Nälkäpäivän lipaskeräyksen tulos oli kaikkien aikojen kolmanneksi paras.

On ollut upeaa huomata, että joka kolmas syksyn aikana mukaan tullut uusi vapaaehtoinen on alle 29-vuotias. Moni nuori siis ottaa kantaa inhimillisyyden puolesta toimimalla – tarttumalla keräyslippaaseen, tulemalla vapaaehtoiseksi vastaanottokeskukseen tai osallistumalla monikulttuuriseen toimintaan.

Samaan aikaan olemme havainneet, että keskustelu Punaisen Ristin nuorten omassa lähipiirissä, koulussa ja kaverien kesken on koventunut. Varsinkin somessa on helppoa tarttua vain omaa näkemystä tukeviin faktoihin ja laukoa rasistisia kommentteja, jotka jäisivät kasvokkain sanomatta. Kun myös mediassa turvapaikanhakijoista puhutaan tulvana, virtana tai massana, on vaikeaa muistaa, että ”massa” muodostuu ihmisistä, joista jokaisella on oma tarinansa. Tehokkain tapa lieventää omia pelkoja maahantulijoita kohtaan onkin tavata heidät rohkeasti kasvotusten – ihminen ihmisenä.

Jokaisessa tulijassa piilee mahdollisuus

Punaisen Ristin nuoret vaativat turvapaikanhakijoille ihmisarvoista kohtelua ja kannustavat jokaista pohtimaan omien asenteidensa vaikutusta omassa elinympäristössään. Maailma on jo tullut ovellemme. Emme voi yhteiskuntana toivottaa tervetulleiksi ainoastaan tulijoita, jotka hyödyttävät suomalaisia niillä tavoilla, jotka suomalaiset määrittelevät vain omien kokemustensa ja lähtökohtiensa pohjalta. Silloin luokittelemme ihmisiä ennakkoluuloihimme perustuen. Vaikka uuteen maahan sopeutuminen ei aina ole helppoa, haluamme muistuttaa, että jokaisessa tulijassa piilee myös mahdollisuus. Yhdistettynä jo nyt Suomessa asuvien osaamiseen tulijoiden taidot ja valmiudet voivat rikastuttaa Suomea niin aineellisesti kuin henkisestikin.

Pohtiessamme omaa suhtautumistamme tulijoihin voimme aloittaa tosiasioista. Luotettavaa tietoa turvapaikanhakijoista sekä pakolaisuudesta löytyy esimerkiksi Punaisen Ristin sivuilta.

Olet tervetullut mukaan osallistumaan kannanottoon. Jaa tätä kirjoitusta sosiaalisessa mediassa ja käytä kirjoittaessasi #eikiviä. Voit myös ladata ja lisätä omaan sosiaalisen median profiiliisi eikiviä-badgen. Kiitos, että autat!

Otto Kari

Suomen Punaisen Ristin varapuheenjohtaja

Nuorten vuosikokous 2015