28 Jun

Tässä on Henryn opas inhimillisempiin työpäiviin – näin löydät työyhteisösi parhaat puolet

Välillä työelämä ei ole herkkua. Kuva: Pixabay.com

 

Työpäivien ei tarvitse aina olla piinallisia. Joskus lääke pahaan oloon on kiitollisuus ja armollisuus muita kohtaan.

 

TYÖELÄMÄSTÄ PUHUTTAESSA yleisimpiä teemoja tuntuvat olevan paineet ja rankkuus. En jaksa edes laskea, kuinka moni omassakin lähipiirissäni on murehtinut työpäiviensä piinallisuutta. Moni kokee, että omaa työtä ei  arvosteta, työtaakka on liian suuri tai esimies on töykeä. Se on kamalaa ottaen huomioon, kuinka suuren osan elämästämme vietämme työnteon parissa.

Työelämä on moninaista, eivätkä samat keinot päde kaikkiin ympäristöihin. Tämän tekstin aihe on kiinteä työympäristö, jossa on mahdollista lisätä viihtymistään vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Pienyrittäjän työhön tai yksin työskentelevään varastotyöntekijään samat keinot eivät välttämättä sovellu. Kenties heillekin näistä vinkeistä voi olla apua muissa sosiaalisissa suhteissa.

 

ON VALITETTAVA TOSISEIKKA, ettei tekemästään työstä aina saa tunnustusta. Aina ei kuitenkaan ole kysymys siitä, että työkaverit jättäisivät tehdyt asiat tahallaan huomiotta. Jos heillä itsellään on kuormaa joko töissä tai henkilökohtaisessa elämässä, eivät he välttämättä ymmärrä panna merkille sitä, mitä muut tekevät työyhteisön eteen.

Suomalainen ei mielellään mainosta omia ansioitaan. Sitä ei välttämättä tarvitsekaan tehdä. Joskus voi olla tehokkaampaa houkutella ihmiset esiin omista kuplistaan. Ihan ensimmäiseksi voi avata omat silmänsä ja tehdä positiivisen palautteen antamisesta normaalia.

Kenties et ole itsekään huomannut, että viereisen huoneen Taina tuo aina pullaa kahvipöytään. On joskus hyvä pysähtyä miettimään, mitä positiivista muut ihmiset tuovat elämääsi. Jollakin työkaverilla voi olla erityisen hauskat vitsit, toinen taas tekee työnsä aina ajallaan ja täsmällisesti. Sanomalla nämä asiat ääneen saattaa piristää toisen päivää ja saada hänet tuntemaan, että juuri hänen panoksellaan on merkitys. Kiitollisuus tutkitusti parantaa  mielialaa, joten samalla tuemme omaan hyvinvointiamme.

Joskus voi olla hedelmällistä tutustua työkavereihin paremmin. Kun tuntee ihmiset, joiden kanssa työskentelee, ymmärtää monesti paremmin myös heidän toimintaansa. Tällöin voi huomata, ettei heidän käytöksessään ole kyse välttämättä esimerkiksi piittaamattomuudesta. Puhumattakaan siitä, että jos hyvin käy, voi huomata työskentelevänsä aivan mahtavien tyyppien keskellä. Sitä ei välttämättä tule huomanneeksi murehtiessaan omaa työtaakkaansa. Vaikkei työympäristöstä uutta parasta ystävää löytyisikään, väitän, että jokaisessa on jotain mielenkiintoista, josta innostua edes hetkeksi.

Huhu kertoo, että töissä voi olla myös hauskaa. Kuva: Pixabay.com

 

TIETENKIN TYÖYHTEISÖÖN voi mahtua myös ikävän oloisia ihmisiä. Harva on inhottava ihan vain huvikseen, vaan ikävän käytöksen taustalla voi olla esimerkiksi pahaa oloa tai stressiä. Kiitollisuuden lisäksi on hyvä opetella työelämässä myös armeliaisuutta ja ymmärtää, ettei kukaan meistä ole täydellinen. Tympeään käytökseen ei tarvitse vastata samalla mitalla, vaan asian voi nostaa esille empaattisesti ja tarjota auttavaa kättä. Harva haluaa olla ikävä ihmisille, jotka ovat itselle ystävällisiä. Tietenkin vastaanotto voi olla tyly, mutta siitä on turha ottaa itseensä. Se, ettei joku osaa ottaa apua vastaan, ei ole avun tarjoajan vika.

Kaikkia työelämän paineita ei yksi ihminen voi poistaa. Sen sijaan voi yrittää keskittyä ikävien asioiden sijasta niihin valonpilkahduksiin, jotka tekevät päivistä kauniimpia  – ja jakaa niitä myös muille. Jossain vaiheessa saa varmasti itsekin jotain takaisin.

Teksti: Milla Asikainen

 

24 May

Monen ihmisen seurustelusuhteessa luottamus on seksiä ja sitoutumista laajempi asia, jota rakennetaan keskustelemalla avoimesti ajan kanssa

Joskus seurustelusuhteeseen mahtuu kolme ihmistä – tai enemmän. Kuva: Pixabay.com

 

Monessa parisuhteessa yksi suurimmista epävarmuuden herättäjistä on ajatus omasta kumppanista toisen kanssa. Polyamorisessa suhteessa elävät Minna ja Harri kertovat, mitä luottamus tarkoittaa suhteessa, jossa seksi ja rakkaus ovat sallittuja muiden kanssa.

 

– LUOTTAMUS… se on niin itsensä määrittelevä sana. Voisi sanoa, että se on turvallisuuden tunnetta toisen seurassa. Sitä kun tiedät, ettei hän tahallisesti halua satuttaa tai loukata sinua. Lisäksi siihen kuuluu se, hän ajattelee asioita myös sinun tai teidän kannalta, toteaa nelikymppinen Minna ja vilkaisee kumppaniaan Harria.

Minnalla on kuitenkin myös toinen kumppani, Lauri (henkilöiden nimet on muutettu heidän yksityisyytensä suojelemiseksi). Kolmikko on elänyt jo seitsemän vuotta polyamorisessa suhteessa. Sillä tarkoitetaan suhdemuotoa, jossa seksin ja rakkauden ei tarvitse rajoittua yhteen ihmiseen. Millaista luottamus on suhteessa, jossa on sallittu asioita, jotka monessa herättävät jo ajatuksen tasolla mustasukkaisuutta?

– Se on jännä, kun Minnan ja Laurin kanssa ei ole oikeastaan tarvinnut edes miettiä mitään luottamusta, Harri toteaa.

 

SEKÄ MINNA ETTÄ HARRI kokevat luottamuksen olevan samanlaista, oli kyseessä sitten monogamia tai monisuhde. Se on kunnossa silloin, kun voi keskittyä huolehtimaan rahasta, laskuista ja muista ikävistä asioista sen sijaan, että huolehtisi siitä, mitä oma kumppani tekee. Epävarmuutta voi kuitenkin herättää esimerkiksi toisen ajankäyttö.

– Kyllä minä sanoisin, että polysuhteessa tietyt haasteet korostuvat. Ne liittyvät aika pitkälti omistuksenhaluun. En tarkoita sitä, että toisen ihmisen haluaisi omistaa kokonaan. Mutta siinä voi tulla miettineeksi esimerkiksi, että miksi tuo tekee tuon toisen kanssa joitain asioita tai miksi hän ei vietä enemmän aikaa kanssani, Minna kertoo.

On tärkeää tiedostaa, mitä kukakin osapuoli suhteelta odottaa. Mikäli toisen rajoja ei tiedetä, on niitä myös mahdoton kunnioittaa. Tämän vuoksi puhuminen on tärkeää.

– Alussa meillä oli aika paljon sellaista skannausta kaikkien kolmen kesken. Harri oli huolissaan siitä, että hän rikkoisi jotain minun ja Laurin väliltä, ja minä taas varmistelin koko ajan, ettei tämä loukkaa heitä. Lauri taas oli se raukka, joka joutui selittämään kaikille, että tämä on ihan ok hänelle. Meidän välisemme luottamus on rakentunut aina puhumalla kaikesta avoimesti sekä toki ajan kanssa, kun on oppinut tuntemaan toisten toimintatavat, Minna kertoo.

 

PELKÄSTÄÄN PUHUMINEN EI KUITENKAAN RIITÄ. Sovituista asioista on myös pidettävä kiinni. Minnan, Harrin ja Laurin suhteessa Harri ei ole kohdannut epäilyksen hetkiä. Minnalle luottaminen on joinain hetkinä ollut vaikeampaa.

– Ne ovat olleet juuri sellaisia tilanteita, kun on puhuttu tietyistä rajoista ja sovittu tietyt asiat, ja sitten niistä on poikettu. Asia itsessään ei ole välttämättä ollut niin paha, vaan se, että se on tehty puhutun ja sovitun yli. Mutta sitten on keskusteltu, määritelty asioita uudestaan ja rakennettu sitä luottamusta.

 

KYKY LUOTTAA TOISEEN IHMISEEN alkaa kehittyä jo lapsuudessa. Mikäli myönteisiä kokemuksia on silloin vähän, voi se näkyä aikuisiällä. Merkitystä on silläkin, onko muissa aikuisiän ihmissuhteissa luottamusta vaalittu. Myös huono itsetunto voi olla syy luottamusongelmiin.

– Jos sinä olet epävarma itsestäsi ja mietit paljon, rakastaako tai haluaako se toinen sinua, niin se on aika hyvä pohja saada aikaan mustasukkaisuutta, Harri kiteyttää.

– Meidän polysuhteessamme se itseluottamuksen vaikutus suhteen rakentamiseen on kyllä näkynyt. Alussa Lauri oli joinain todella lyhyinä hetkinä mustasukkainen minun Harrin kanssa viettämästäni ajasta ja mietti, riittääkö hän. Siinä heijastui aika paljon hänen itsevarmuutensa ja itsetuntonsa. Tavallaan hän kyllä tiesi niin sydämellään kuin mielellään, että riittää, mutta jokin osa väitti välillä vastaan, Minna lisää.

Heikkoa itsetuntoa voi musertaa entisestään ulkoa tulevat paineet. Median ja mainosmaailman luovat kiiltokuvat ovat usein mahdottomia saavuttaa, mutta silti moni tavoittelee niitä. Ne saattavat vaikuttaa myös siihen, millaisia asioita parisuhteelta odotetaan.

– Me tuppaamme lataamaan niin paljon odotuksia sitä toista kohtaan, että siinä lopulta pettyy. Me koemme silloin, ettei tämä toinen ollutkaan sellainen kuin me oletimme, että meidät on petetty – siitä huolimatta, ettei se kumppani koskaan välttämättä luvannut olla sellainen kuin me halusimme, Minna sanoo.

KUN LUOTTAMUS SÄRKYY, voi olla suuri työ saada se entiselleen – jos se edes on mahdollista. Sekä luottamuksen pettänyt että petetty voivat tuntea kirjavalla skaalalla erilaisia tuntemuksia, jotka voivat vaikeuttaa asian puolueetonta käsittelyä.

– Monesti parisuhteissa tunnutaan tällaisissa tilanteissa etsivän enemmän syyllistä kuin syytä. Silloin se syy saattaa jäädä hoitamatta, Harri toteaa.

Luottamuksen pettäneen osapuolen on tärkeää todistaa olevansa luottamuksen arvoinen, mutta hän ei voi korjata suhdetta yksin. Suhteen korjaamiseksi on kyettävä keskustelemaan aiheesta avoimesti ilman rankaisunhalua, vaikka se tekisikin kipeää.

– Myös petetyksi tulleen on oltava vastaanottavainen. Se voi olla aika vaikeaa, sillä me ihmiset helposti haluamme rankaista toista hänen tekemisistään. Ihminen on sellainen, että me emme pysty unohtamaan asioita täysin, vaan ne jäävät osittain sinne mieleen, Minna pohtii.

Entä voiko luottamuksen pettämisestä sitten koskaan seurata mitään hyvää?

– Joissakin tapauksessa se jonkinlainen luottamuksen pettäminen voi aiheuttaa sen, että asioita aletaan oikeasti käsitellä. Sitten kun ei olekaan enää ennakko-oletuksia, luottamus rakennetaan vähän erilaisena ja erilaiselta pohjalta, Minna sanoo.

Teksti: Milla Asikainen

10 May

Äitiyden käsite laajenee – tiukat roolit ja odotukset jäävät hiljalleen historiaan

Pullantuoksuinen kotiäitiys ei ole ainoa tapa olla äiti. Kuva: Pixabay.

 

Äitiys ei ole enää pitkään aikaan mahtunut pelkkään ydinperheen ihannemalliin, jossa ahkera mies tuo leivän pöytään ja vaimo jää vuosikausiksi kotiin hoitamaan lapsia. Siinä, missä vain puoli vuosisataa sitten äitien rooli oli paljon tiukemmin määritelty, nykypäivän äitiydellä on monia eri muotoja ja ulottuvuuksia. Yhteiskunnan ja lääketieteen kehityksen huimatessa päätä tuskin kukaan osaa ennustaa, miten äitiys määritellään seuraavan viidenkymmenen vuoden kuluttua.

 

VUOSISATOJEN AJAN YLEINEN IHANNE oli äitiys, joka muodostui perinteisessä perheessä, jossa kaksi avioliitossa olevaa eri sukupuolta olevaa ihmistä saavat lapsen. Vaikka edelleen 80 prosenttia lapsista syntyy perinteiseen äidin ja isän muodostamaan perheeseen, viime vuosikymmenten aikana äitiys on saanut monia uusia muotoja.

Ensimmäisen mullistuksen äitiyden määritelmä sai 1980-luvulla. Hedelmöityshoidot kehittyivät, ja lapsi saattoi saada alkunsa luovutetuista munasoluista. Suomen ensimmäinen koeputkihedelmöityksen avulla alkunsa saanut lapsi syntyi vuonna 1984. Tämä tarkoitti sitä, että äitiyttä ei voitu enää määrittää yhteisen geeniperimän perusteella.

Äiti määritellään biologiseksi tai sosiaaliseksi lapsensa vanhemmaksi. Nykyisen äitiyssäännöksen mukaan lapsen synnyttäjä on aina lapsen äiti Suomessa. Kun perhemuotojen kirjo ydinperheiden rinnalla on lisääntynyt, on selvää, että äitiydessä on kyse muustakin kuin vain synnyttämisestä ja säädöksistä.

 

SOSIAALISEN ÄITIYDEN MÄÄRITTELYSSÄ biologian sijaan keskeistä on yhteisen kodin jakaminen lapsen kanssa sekä päivittäinen yhdessäolo. Sosiaalinen äiti osallistuu biologisen vanhemman tavoin lapsen kasvatukseen ja ottaa vastuun arjen ratkaisuista.

Uusperheiden määrä on kasvanut hitaasti 1990-luvulta lähtien, jolloin uusperheitä alettiin tilastoida. Nykyään joka kymmenes suomalainen perhe on uusperhe, ja uusperheen äitipuolen rooli onkin ehkä tunnetuin muoto sosiaalisesta äitiydestä. Äitipuoli voi olla lapselle äiti käytännössä kaikilla muilla tavoilla paitsi biologisella: hän huoltaa, opettaa ja asettaa rajoja siinä missä lapsen isäkin.

On yleinen ajatus, että jokaisella on äiti – nimenomaan yksi äiti. Tämä malli on kuitenkin murenemassa. Rekisteröidyn parisuhteen ympärille rakentuneiden perheiden, eli sateenkaariperheiden, määrä on lisääntynyt koko 2000-luvun ajan. Kun vuonna 2002 sateenkaariperheitä oli 32, niin vuonna 2016 sateenkaariperheitä oli jo 651. Lähes kaikki suomalaiset sateenkaariperheet ovat naisparien muodostamia, jolloin lapsella onkin kaksi äitiä.

Toisaalta äiti voi muodostaa perheen yksin lapsensa kanssa. Kun vielä isovanhempiemme nuoruudessa aviottomia lapsia saatettiin jopa hävetä, avioerojen yleistyttyä asenteet yhden vanhemman perheitä kohtaan ovat onneksi muuttuneet. Nykyään Suomessa viidennes kaikista lapsiperheistä on yhden vanhemman perheitä, ja joka kolmas lapsi elää jossain vaiheessa elämäänsä yhden vanhemman perheessä. Tähän ryhmään kuuluu niin yksinhuoltajia, yhteishuoltajia, vuoroviikkovanhempia kuin suunnitellusti yksin lasta odottavia.

Äitejä syntyy muuallakin kuin avioliitossa tai raskauden kautta. Kuva: Pixabay.

 

ÄITIYS ON AIHEENA monesti vaikea ja tunteisiin iskevä asia. Kaikki naiset eivät halua biologisia lapsia, ja jotkut eivät tule äidiksi toiveistaan huolimatta. Vaihtoehdoista biologiselle äitiydelle on alettu puhumaan äänekkäämmin vasta viimeisten vuosikymmenten aikana.

Yksi tie äidiksi on adoptio. Suomessa lähes kaikki adoptiot olivat perheen sisäisiä adoptioita vielä 1970-luvulle asti, jonka jälkeen ulkomaan adoptioiden määrät ovat hiljalleen kasvaneet. Nykyään Suomessa adoptoidaan vuosittain keskimäärin parisataa lasta kotimaasta ja ulkomailta. Maailmalla tunnettuja esimerkkejä ovat Madonna ja Angelina Jolie, ja kotimaassa politiikasta tutut Suvi Lindén ja Paula Risikko ovat antaneet kasvonsa adoptioäitiydelle. Adoptio voi olla myös ensisijainen lastenhankintakeino, jolloin taustalla ei ole tahatonta lapsettomuutta.

Yksi äitiyden muoto on sijaisäitiys. Sijaisvanhemmat tarjoavat kodin lapselle, joka on otettu huostaan syntymävanhemmiltaan. Lapsi saattaa palata myöhemmin takaisin syntymäperheeseensä tai jäädä sijaisperheeseen aikuisuuteen saakka.

On tärkeää, että erilaisista poluista äidiksi puhutaan avoimesti ja lokeroivia myyttejä pyritään murtamaan tietoisesti. Presidentti Tarja Halonen oli aikoinaan tyttärensä yksinhuoltaja ja uraäiti, joka ajoi kuuluvasti seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Myöskään tänä vuonna pojan saaneet presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio eivät ole stereotyyppinen perhe; Niinistöllä on aiemmasta liitostaan lapsia ja lapsenlapsia, joiden myötä Haukiokin sai äitipuolen ja isoäitipuolen roolin.

 

TULEVAISUUDESSA ÄITIYDEN KIRJO tullee saamaan lisää värejä ja äitiyssäädöksiä joudutaan kirjaamaan uudestaan.

Tämä vuosi jäi historiaan, kun miehestä tuli maaliskuussa ensimmäistä kertaa äiti Suomessa. Lapsen synnyttänyt isä oli määritelty syntyessään naiseksi, mutta hän on käynyt läpi sukupuolen korjausprosessin, saanut miehen henkilöllisyystunnuksen ja elänyt jo vuosia miehenä. Nykyisen äitiyssäädöksen mukaan lapsen synnyttänyt henkilö on kuitenkin automaattisesti lapsen äiti, vaikka olisikin sukupuoleltaan mies.  

Yksi erityisesti äitiyden rajoja venyttävä perheenmuodostustapa tulee olemaan sijaissynnytys, joka ei toistaiseksi ole sallittua Suomessa. Samoin epigenetiikan ja ihmisen geenimuuntelun uskotaan avaavan uusia näkökulmia äitiyden muodostumiseen tulevaisuudessa. Näiden kehityssuuntien vuoksi joudutaan uudelleen määrittelemään kuka on lapsen biologinen, geneettinen ja juridinen äiti.

Teksti: Maria Hietajärvi

 

Lähteet:  

Duodecim: Hedelmöityshoidot Suomessa. http://duodecimlehti.fi/lehti/1998/21/duo80465

www.neuvolainfo.fi

www.sateenkaariperheet.fi

Suomen virallinen tilasto (SVT): Perheet. ISSN=1798-3215. Vuosikatsaus 2016, 1. Lapseton aviopari on yleisin perhetyyppi. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 7.5.2018].  http://www.stat.fi/til/perh/2016/02/perh_2016_02_2017-11-24_kat_001_fi.html

11 Jan

Edes runsauden maailmassa vapaus ei tee autuaaksi

Kuva: Tapio Pellinen

 

Idea järkipohjaisesta ihmisestä, joka harkiten tekee onnellisuuttaan maksimoivia valintoja, on suhteellisen tuore keksintö. Valinnanvapauden korostaminen hyödyttää eniten ihmisiä, joilla menee jo valmiiksi hyvin, Tapio Pellinen kirjoittaa Henry Goes Liven kolumnissa.

 

HARVA SUOMALAINEN HAIKAILEE paluusta menneeseen maailmaan, jossa ympäröivä yhteisö asetti raudanlujia rajoja soveliaalle elämälle ja haaveille. Avioero? Ei todellakaan. Poika, joka tykkää pojista? Syntistä ja luonnotonta. Nainen johtajana? Kohtu varmasti häiritsee siinä jotenkin. Jos sääntöjä rikkoi, yhteisö hylkäsi, ja esimodernina aikana seuraus oli lyhyt ja ikävä elämä.

Tilalle tuli uusi, liberalismin vapausaatteesta kumpuava yksilöllisyys: jokainen ihminen on arvokas, eikä kenenkään ulkopuolisen ole syytä estää muita etsimästä itselleen sopivimpia ja parhaita tapoja elää. Nykyaikainen ihmisoikeusajattelu, sukupuolen merkityksen väheneminen ammatinvalinnassa, yleinen huumaavan vapauden ilmapiiri, mikäpäs noissa!

Meitä ympäröivä yhteiskunta on häkellyttävän yltäkylläinen: erilaisia urasuuntia, matkakohteita, banaanikoteloita ja media-apparaatteja on niin mittavasti, että itselleen parhaita valintoja voi pohdiskella lähes loputtomiin. Tämän vaihtoehtojen kaukalon kahlaamiseen eivät ihmisaivot riitä, joten apuun astuvat suosittelualgoritmit ja äärimmilleen kohdennetut mainokset, jotka ovat oppineet, mikä Juuri Minua saattaa kiinnostaa.

 

KAIKELLA ON VARJOPUOLENSA. Pascal Bruckner kirjoitti, kuinka “vapaana kaikista vaateista, vain oman ymmärryksensä lyhdyn opastamana, yksilö menettää kaiken varmuuden asioiden paikoista, järjestyksistä ja määritelmistä. Hän on voinut saada vapauden mutta on menettänyt turvan, ja hän astuu jatkuvan kärsimyksen aikaan.” Kun lähes mitä tahansa voi yrittää, mistä tietää, mihin suuntaan pitäisi mennä? Kysymys siitä, mitä saa tehdä, on vaihtunut kysymykseen siitä, mitä tahtoo tehdä.

Tästä vapaudesta on eniten hyötyä niille, joilla on selvä näkemys omista haluistaan sekä jaksamista ja tietoja kaiken vertailuun, kilpailutukseen ja pohdintaan. Kääntöpuolena tälle on se, että kun päätökset ovat ainakin nimellisesti kunkin omilla harteilla, niin myös syyllisyys sysätään ihmisen kannettavaksi: työtön, mitäs et valinnut oikeaa alaa. Yksinäinen, hankkisit ystäviä. Masentunut, et selvästi ole harrastanut tarpeeksi joogaa ja mindfulnesia.

Silkka valinnanvapaus ei auta niitä, jotka ovat väsyneitä tai eksyksissä. Siksi tämän ajan suuri haaste on löytää uusi tasapaino vapauksien ja yhteisöjen välillä, jotta muutkin kuin terveet ja hyvinvoivat pysyvät mukana. Pohjimmiltaan ihminen on laumaeläin, joka tarvitsee muita. Ei siis ole ihme, että myös tässä loputtomien mahdollisuuksien maailmassa suunta ja merkitys elämälle tuntuvat löytyvän vastaamalla yhteen kysymykseen: mitä minä voisin antaa muille?

Teksti: Tapio Pellinen