28 Jun

Tässä on Henryn opas inhimillisempiin työpäiviin – näin löydät työyhteisösi parhaat puolet

Välillä työelämä ei ole herkkua. Kuva: Pixabay.com

 

Työpäivien ei tarvitse aina olla piinallisia. Joskus lääke pahaan oloon on kiitollisuus ja armollisuus muita kohtaan.

 

TYÖELÄMÄSTÄ PUHUTTAESSA yleisimpiä teemoja tuntuvat olevan paineet ja rankkuus. En jaksa edes laskea, kuinka moni omassakin lähipiirissäni on murehtinut työpäiviensä piinallisuutta. Moni kokee, että omaa työtä ei  arvosteta, työtaakka on liian suuri tai esimies on töykeä. Se on kamalaa ottaen huomioon, kuinka suuren osan elämästämme vietämme työnteon parissa.

Työelämä on moninaista, eivätkä samat keinot päde kaikkiin ympäristöihin. Tämän tekstin aihe on kiinteä työympäristö, jossa on mahdollista lisätä viihtymistään vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Pienyrittäjän työhön tai yksin työskentelevään varastotyöntekijään samat keinot eivät välttämättä sovellu. Kenties heillekin näistä vinkeistä voi olla apua muissa sosiaalisissa suhteissa.

 

ON VALITETTAVA TOSISEIKKA, ettei tekemästään työstä aina saa tunnustusta. Aina ei kuitenkaan ole kysymys siitä, että työkaverit jättäisivät tehdyt asiat tahallaan huomiotta. Jos heillä itsellään on kuormaa joko töissä tai henkilökohtaisessa elämässä, eivät he välttämättä ymmärrä panna merkille sitä, mitä muut tekevät työyhteisön eteen.

Suomalainen ei mielellään mainosta omia ansioitaan. Sitä ei välttämättä tarvitsekaan tehdä. Joskus voi olla tehokkaampaa houkutella ihmiset esiin omista kuplistaan. Ihan ensimmäiseksi voi avata omat silmänsä ja tehdä positiivisen palautteen antamisesta normaalia.

Kenties et ole itsekään huomannut, että viereisen huoneen Taina tuo aina pullaa kahvipöytään. On joskus hyvä pysähtyä miettimään, mitä positiivista muut ihmiset tuovat elämääsi. Jollakin työkaverilla voi olla erityisen hauskat vitsit, toinen taas tekee työnsä aina ajallaan ja täsmällisesti. Sanomalla nämä asiat ääneen saattaa piristää toisen päivää ja saada hänet tuntemaan, että juuri hänen panoksellaan on merkitys. Kiitollisuus tutkitusti parantaa  mielialaa, joten samalla tuemme omaan hyvinvointiamme.

Joskus voi olla hedelmällistä tutustua työkavereihin paremmin. Kun tuntee ihmiset, joiden kanssa työskentelee, ymmärtää monesti paremmin myös heidän toimintaansa. Tällöin voi huomata, ettei heidän käytöksessään ole kyse välttämättä esimerkiksi piittaamattomuudesta. Puhumattakaan siitä, että jos hyvin käy, voi huomata työskentelevänsä aivan mahtavien tyyppien keskellä. Sitä ei välttämättä tule huomanneeksi murehtiessaan omaa työtaakkaansa. Vaikkei työympäristöstä uutta parasta ystävää löytyisikään, väitän, että jokaisessa on jotain mielenkiintoista, josta innostua edes hetkeksi.

Huhu kertoo, että töissä voi olla myös hauskaa. Kuva: Pixabay.com

 

TIETENKIN TYÖYHTEISÖÖN voi mahtua myös ikävän oloisia ihmisiä. Harva on inhottava ihan vain huvikseen, vaan ikävän käytöksen taustalla voi olla esimerkiksi pahaa oloa tai stressiä. Kiitollisuuden lisäksi on hyvä opetella työelämässä myös armeliaisuutta ja ymmärtää, ettei kukaan meistä ole täydellinen. Tympeään käytökseen ei tarvitse vastata samalla mitalla, vaan asian voi nostaa esille empaattisesti ja tarjota auttavaa kättä. Harva haluaa olla ikävä ihmisille, jotka ovat itselle ystävällisiä. Tietenkin vastaanotto voi olla tyly, mutta siitä on turha ottaa itseensä. Se, ettei joku osaa ottaa apua vastaan, ei ole avun tarjoajan vika.

Kaikkia työelämän paineita ei yksi ihminen voi poistaa. Sen sijaan voi yrittää keskittyä ikävien asioiden sijasta niihin valonpilkahduksiin, jotka tekevät päivistä kauniimpia  – ja jakaa niitä myös muille. Jossain vaiheessa saa varmasti itsekin jotain takaisin.

Teksti: Milla Asikainen

 

14 Jun

Jos ystävä elää parisuhteessa, joka on henkisesti väkivaltainen, ole hänelle läsnä ja ohjaa hänet avun piiriin

Henkisesti väkivaltaisesta parisuhteesta lähtemiseen voi tarvita ystävän apua. Kuva: Pixabay.com

 

Mitä voi tehdä, jos ystävä elää henkisesti väkivaltaisessa parisuhteessa? Kehittämispäällikkö Helena Ewalds Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoi Henry Goes Livelle omat ehdotuksensa.

 

HENKINEN VÄKIVALTA on monesti fyysistä vaikeammin tunnistettavissa. Joskus saattaa tulla tunne, ettei läheisen parisuhteessa välttämättä ole kaikki hyvin. Väkivallan tunnistaminen ja sen esille ottaminen voi olla vaikeaa, kun konkreettisia mustelmia ei näy. Mutta mitä henkinen väkivalta oikeastaan on?

– Ensin kannattaa lähteä siitä, mitä väkivalta on, sillä henkinen väkivalta sisältyy siihen. Väkivalta on vallan käyttöä väkisin. Henkisen väkivallan kohdalla se voi olla esimerkiksi painostamista, kontrollointia, uhkailua tai kiristämistä. Väkivallan tekijä voi myös penkoa luvatta kumppaninsa viestejä tai tavaroita, kertoo kehittämispäällikkö Helena Ewalds Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Monesti henkinen väkivalta tapahtuu piilossa. Joitakin merkkejä voi kuitenkin näkyä ystäväpiirille, vaikkei uhri suoraan tilanteesta kertoisikaan.

– Ystäväpiirille henkinen väkivalta voi näkyä esimerkiksi niin, ettei henkilö enää pääse heidän kanssaan mihinkään. Myös puhelinyhteyden saaminen ihmiseen voi silloin olla vaikeaa. Ihminen on vain siellä kotonaan, Ewalds toteaa.

 

VAIKKA TILANNE AIHEUTTAISI kovaakin ahdistusta, ei uhri välttämättä ymmärrä joutuneensa väkivallan kohteeksi. Vain harvoissa suhteissa henkinen väkivalta alkaa saman tien rajuna, ja niissä on aina muitakin puolia. Ihminen voi kuvitella hyvinä päivinä, että ehkä tilanne korjautuu itsekseen ja ongelmat siirtyvät menneisyyteen. Usein mitätöinti, kontrollointi ja muu vallankäyttö johtavat siihen, että uhri alkaa syyttää tilanteesta itseään. Ystävän apu voi olla kullanarvoista hetkenä, jolloin ihminen itse ei näe selkeästi tilannettaan.

– Mikäli epäilee läheisensä kärsivän henkisestä väkivallasta, pitäisi asia ottaa rohkeasti käsittelyyn. Sen jälkeen voi kysyä, miten voisi auttaa ja ohjata avun piiriin – esimerkiksi puhelinpalvelu Nollalinja on maksuton ja siihen voi soittaa milloin vain. Sieltä saa apua juuri omaan henkilökohtaiseen tilanteeseen, Ewalds kertoo.

Joskus kokemuksien rajuus voi tulla ystäväpiirille yllätyksenä. Kaverin kumppani on voinut aina vaikuttaa hyvin mukavalta ihmiseltä, jonka ei uskoisi käyttäytyvän väkivaltaisesti ketään kohtaan. On kuitenkin tärkeää, että ystävän kertomat asiat otetaan tosissaan, sillä väkivaltaa kokenut usein pelkää tai luulee kuvitelleensa asioita tai ylireagoivansa niihin.

– Ei se välttämättä näy ulospäin kuka käyttää henkistä väkivaltaa ja kuka ei. Monesti väkivaltaisetkin ihmiset voivat olla muiden silmiin oikein mukavia, Ewalds toteaa.

 

YHTEYDENPITO VÄKIVALLAN KOKIJAAN voi olla haastavaa, sillä kumppani voi rajoittaa hänen ihmissuhteitaan. On kuitenkin tärkeää, ettei uhri jää yksin. Yksinäisyyden tunne saattaa olla henkisesti väkivaltaisessa suhteessa elävällä myös sen vuoksi vahva, että tilanne voi olla traumaattinen. Uhrista saattaa tuntua siltä, ettei kukaan ymmärrä.

Joskus voi tuntua myös suorastaan turhauttavalta, kun ystävä ei onnistu tekemään mitään tilanteelle, joka selvästi syö häntä. Painostaminen ja syyttely eivät kuitenkaan paranna asiaa, vaikka niitä tekisikin ystävän parasta ajatellen. Joskus läheisen tärkein tehtävä on ohjata ihminen ammattilaisen tykö.

– Monesti tilanteen realistiseen näkemiseen tarvitaan ulkopuolista apua. Henkistä väkivaltaa kokevan tunteet voivat olla hyvinkin voimakkaita ja ristiriitaisia, eikä hän välttämättä pysty siksi näkemään tilannettaan selkeästi.

Teksti: Milla Asikainen

26 Apr

Ystävyyssuhteen päättymistä on lupa surra

Ystävyys ei aina kestä. Kuva: Pixabay

 

Ero ystävästä tekee kipeää, mutta on joskus ainoa oikea ratkaisu. Jatkuvan huonon ilmapiirin taustalla voi olla esimerkiksi kateutta, joka kalvaa etenkin sitä tuntevaa. Psykoterapeutti Piritta Pitkäsen mukaan huonoon ystävyyssuhteeseen ei kannata jäädä roikkumaan.

 

PARHAIMMILLAAN YSTÄVÄ voi olla hengenpelastaja. Tällaisen määritelmän ystävyydelle antaa Väestöliitto. Hyvä ystävyys on kallisarvoinen asia, jota kannattaa vaalia. Joskus suhde voi kuitenkin muuttua – joko hiljaa hiipumalla tai dramaattisesti repeytymällä.

Ystävyyden päättyminen voi tehdä kipeää, mutta on kuitenkin tilanteita, joissa kaveruuden katkaiseminen on oikea ratkaisu.

Syyt nuorten välisen ystävyyden päättymiselle ovat usein hieman erilaisia kuin aikuisiässä. Psykoterapeutti Piritta Pitkäsen mukaan aikuisena elämäntilanteen ajavat joskus luontaisesti erilleen, kun ura ja perheen perustaminen tulevat elämässä keskeisiksi. Nuorilla taas ystävyyssuhteiden päättymisen taustalla on usein luottamuspulaa, jatkuvaa negatiivisuutta sekä toisen arvostelemista ja lannistamista.

– Jos ystävä ei osaa iloita sinun puolestasi tai ystävyys on yksipuolista ja sen teema pyörii toisen tarpeiden ympärillä, kehottaisin nostamaan asioita keskusteluun mahdollisuuksien mukaan, sanoo Pitkänen.

Parisuhteessa ikävistä tunteista puhuminen on tavallisempaa, ja Pitkäsen mukaan kumppanit saattavat pitää toisensa ajantasalla yhdessäoloon liittyvista odotuksistaan ja toiveistaan. Ystävyyssuhteissa samanlaisia kehityskeskusteluja kuitenkin käydään harvemmin.

Sen lisäksi, että ystävyyteen kuuluu kyky surra ja iloita yhdessä, keskeisiä piirteitä toimivalle ihmissuhteelle ovat tasa-arvoisuus ja vastavuoroisuus. Pitkänen lisää listaan sen, että hyvä ystävyys on luontevaa. Esimerkiksi velvollisuudentunne ystävyydestä voi aiheuttaa jännitteitä.

– Jos ystävän kohtaaminen on jatkuvasti jännitteistä, se ei tuota sitä iloa, mitä luonteva ja hyvä ystävyys tuottaa. Silloin on syytä miettiä, mistä jännite tulee.

 

YSTÄVYYTTÄ VOIVAT rikkoa monet asiat, mutta eräs kivuliaasti kalvava vaiva on kateus. Tavanomainen ihailu kuuluu hyvään ystävyyteen. Lisäksi Pitkänen huomauttaa, että kateus on inhimillinen tunne, joka voi nostaa päätään ystävyyssuhteissa.

– Silloin, kun tunne on jollain tavalla hallinnassa, se on niin sanotusti normaalia. Pientä kateutta liittyy erilaisiin ihmissuhteisiin. Tunne on kuitenkin hyvä tunnistaa silloin kun se herää. Jos kateus saa liikaa valtaa, se alkaa muodostaa negatiivista ilmapiiriä ystävyyssuhteen ympärille.

Kateus voi aiheuttaa erilaisia ilmiöitä ja se näkyy usein puhumattomuutena tai ikävinä kommentteina. Joskus kateuden kohdetta aletaan vältellä tai hänelle ollaan kiukkuisia. Pitkänen sanoo, että vaikka kateus vaikuttaa myös sen kohteena olevan oloon, se vaikuttaa vahvasti myös kateellisen itsensä vointiin.

Kateuden taustalla voi olla omaan itsetuntoon ja huonommuuteen liittyviä kysymyksiä. Pitkäsellä on vastaus siihen, miten kateuden aiheuttamaa pahaa oloa voi hoitaa: kun kateuden tunnistaa, omaa mieltään voi ruokkia myönteisemmillä ajatuksilla.

– Kannattaa esimerkiksi miettiä asioita, jotka ovat itsellä hyvin ja suunnata ajatuksiaan enemmän niihin.

 

OMISTA RAJOISTAAN ystävyydessä on Pitkäsen mukaan tärkeää olla tietoinen. Itsekseen voi pohtia, millaiseksi hyvän ystävyyden mieltää. Toisinaan on hyvä pysähtyä tarkastelemaan myös sitä, millainen ystävä itse on.

Huonossa ystävyyssuhteessa ei kannata kärsiä. Pitkänen korostaa keskustelun tärkeyttä ja toteaa, että ystävän kanssa kannattaa ainakin yrittää puhua. Hänen mukaansa etenkin nuorille on tyypillistä se, että jos asioista ei jutella, oma mieli alkaa rakentaa tarinoita.

Jos keskustelu ei auta, Pitkänen kehottaa irrottautumaan kaveruudesta. Ratkaisua kannattaa pohtia etenkin, jos suhteessa on koko ajan huono olla ja siihen liittyy negatiivisuutta ja arvostelua.

– Ystävyys on yhteistä vaivannäköä. Jos ystävää kohtaan on kriittisiä ajatuksia , voi pohtia, millaiset ystävyyden edellytykset annan itse, kuinka paljon olen ystävyyteen antanut ja millaisia asioita ne ovat.

Vaikka ystävyyssuhde olisi muuttunut tukalaksi, sen päättäminen voi tehdä kipeää. Pitkäsen mukaan on tärkeää antaa itselleen lupa surra. Luopumisen ja surun tunteita ei kannata padota sisälleen, vaan ennemmin antaa niiden tulla ulos esimerkiksi muille puhumisen muodossa.

Selviytymiseen vaikuttaa myös se, miten kaveruus on katkennut: rikki revitty ystävyys vaatii enemmän käsittelyä ja voi Pitkäsen mukaan aiheuttaa itsesyytöksiä. Tällöin toipuminen on hyvin erilaisia kuin esimerkiksi silloin, kun ystävyys katkeaa välimatkan tai päättyneen harrastuksen takia.

– Kuulostaa kliseiseltä, mutta aika vie meitä eteenpäin ja auttaa haavoihin.

 

Teksti: Ida Kannisto

 

15 Mar

Kolumni: Yhdessä koettu kipu sitoo yhteen

Kuva: Pixabay.

 

Jaetut kokemukset ovat joskus sanoja vahvempia. Urheiluharrastuksen parissa yhteinen intohimo yhdistää ihmisiä, jotka tuskin muualla tapaisivat, kirjoittaa Henry Goes Liven kolumnisti Ida Kannisto.

 

PUNAISET KASVOT VALUVAT HIKEÄ ja räkä roikkuu suusta. Sellaisina kestävyysurheilijat usein harjoituksissa ja kilpailuissa esiintyvät. Lajissa koetellaan vartalon sietokyvyn rajoja. Kipua on helpompi kestää, kun harjoituksen vie läpi yhdessä muiden juoksijoiden kanssa, ja lisäksi ryhmässä pystyy puskemaan itsensä yhä kovempiin suorituksiin. Joukkueen kesken koettu kaikkensa antaminen yhdistää: vain toinen juoksija voi ymmärtää, miltä suorituksen jälkeinen olo tuntuu.

Kun jakaa toisen kanssa väsymyksen ja vatsakivut, voitot, kitkerät epäonnistumiset sekä harjoitusleireillä päiväkausien ajan huoneen ja huolet, voi päästä yllättävän syvälle toisen elämään. Kovin kilpakumppani voi aivan hyvin olla kilparatojen ulkopuolella paras ystävä. Harrastuksen kautta syntyvät ystävyyssuhteet ovat usein erityisiä, sillä ne rakentuvat vahvan yhteisen kiinnostuksen ympärille. Treeneihin lähdetään kiireen keskellä, ja harjoituksen ajaksi ulkopuolinen arkielämä jää taka-alalle. Päivittäin tavattavista treenikavereista syntyy helposti läheinen yhteisö, joka kuulee hyvät ja huonot kuulumiset ensimmäisenä.

Kunto Plus -lehden juoksuaiheisessa jutussa todetaan leikkimielisesti, että harrastuksen kautta löydetyt uudet ystävät ovat juoksijalle tarpeen, sillä harrastusta koskevat Facebook-päivitykset alkavat pian kyllästyttää vanhaa tuttavapiiriä. Toteamuksessa lienee totuutta taustalla, sillä lajiin kuin lajiin hurahtanut haluaa jakaa kokemuksiaan muiden kanssa. Helpointa on keskustella toisen harrastukseen uppoutuneen kanssa, joka ymmärtää tarkalleen, mistä puhut. Yhteinen kiinnostus tuo yhteen ihmisiä huolimatta siitä, millainen elämä harjoitusten ulkopuolella odottaa. Eräs harrastusten tärkeä piirre piileekin siinä, että ne saattavat yhteen ihmisiä, jotka eivät muualla tapaisi tai tutustuisi. Erilaisuus ei ole este, sillä yhteinen harrastus antaa vahvoja, yhteisiä kokemuksia.

 

UUTEEN MAAHAN MUUTTAMINEN on jännittävää ja väsyttävää. Silloin, kun sosiaalinen verkosto on rakennettava alusta ja perustettava tuntemattomien ihmisten varaan, urheilun yhdistävä vaikutus tulee esille hyvin selvästi. Kun syksyllä muutin vaihto-opiskelemaan Englantiin, sain huomata, että yhteiset intohimot yhdistävät kaikkialla maailmassa. Jos on palo tiettyyn tekemiseen, sen pariin kannattaa uskaltautua vieraassakin ympäristössä. Se, että tuntee harrastuksen, tuo turvaa. Vaikka uusi ympäristö jännittäisi, juokseminen sujuu samaan tapaan maassa kuin maassa.

Loughboroughin yliopiston juoksuryhmällä oli ensimmäinen kokoontuminen pian opintojen alettua. Kovatasoiseen ryhmään liittyminen pelotti niin paljon, että ensimmäiseen tapaamiseen matkatessani oksetti, itketti ja teki mieli kääntyä takaisinpäin. Ehkäpä koko opiskeluvuoden paras päätös oli kuitenkin kauhusta kankeana seistä paikallaan ja odottaa, kun porukka jaettiin ryhmiin lajeittain.

Britit eivät ole niin kovin erilaisia kuin suomalaiset. He ovat ystävällisiä, mutta eivät tunkeile. Isossa yliopistossa ei välttämättä kaikilla kursseilla ole paikallisten enemmistöä. Jos haluaa löytää samankaltaisia ihmisiä ja sosialisoida muutenkin kuin oluttuopin ääressä (joka toki sekin on osa paikalliseen kulttuuriin tutustumista, etenkin Britanniassa), harrastusryhmiin liittyminen on oiva tapa. Joissain yliopistoissa niitä on tarjolla lukematon määrä. Esimerkiksi Loughboroughin yliopistossa voi pelata huispausta, kokeilla napatanssia tai laskuvarjohyppyä, harjoitella ammuntaa tai opetella surffaamaan.

 

JUOKSURYHMÄSSÄ KAIKKI MUUT puhuvat äidinkielenään englantia. Lähes kaikki tuntevat entuudestaan, eikä ryhmässä ole kuin kaksi ulkomaista opiskelijaa. Aluksi harjoitusten kovuus kauhistutti, mutta se myös yhdisti. Ennen kovaa suoritusta monia jännittää, mutta harjoituksen jälkeen jokainen on tyytyväinen siihen, että selvisi kunnialla loppuun saakka.

Ensimmäisessä täkäläisessä juoksukilpailussani horjahtelin paksussa mutakerroksessa ja loikin muiden perässä syviin, veden täyttämiin ojiin. Kura lensi ympäri vartaloani, kun rämmin violetti liivi ylläni kilometristä toiseen. Kun vihdoin ylitin maaliviivan, kyynärpäitä myöten mudassa oleva joukkuetoverini otti minut halauksella vastaan. ”Juostessa tarkoitus on nauttia, ei stressata”, totesi joukkueeni valmentaja kilpailun jälkeen.

Yhteisöllisyyttä tunteakseen ei aina tarvita sanoja – joita ei henkeä haukkoessa edes pystyisi muodostamaan. Yhteinen äärikokemus vastaa helposti paria vierekkäisillä penkeillä vietettyä kuukautta luokkahuoneessa.

Teksti: Ida Kannisto