05 Dec

Talvisodan muistelu ei enää riitä suomalaisten yhtenäisyyden lähteeksi – tarvitaan enemmän yhteisiä kulttuurikokemuksia ja vähemmän ankaraa jurnuttamista

Riittävätkö mummonmökki ja “erityinen luontosuhde” suomalaisuuden syväksi olemukseksi, vai tarvitaanko jotain muutakin? Kuva: Pixabay

 

Yhtenäistä suomalaisuutta rakennettiin 1800–1900-luvuilla Kalevalalla ja toisella maailmansodalla, mutta yhteisiä kokemuksia voisi saavuttaa nykyään esimerkiksi urheilun tai kulttuurin kautta – kenties myös luomalla vanhasta perinteestä jotain uutta.

 

ITSENÄISTYMISEN AIKAISIA suomalaisia ei voinut nimittää kovin yhtenäisiksi, vaan yhteiskunnassa oli erilaisia ääniä, jotka eivät olleet sovussa keskenään. Yhtenäisyys löydettiin lopulta talvi- ja jatkosotien aikaan yhteisestä vihollisesta, kun suurin osa mieluummin puolusti olemassa olevaa valtiota kuin oli sitä vastaan.  

– Siinä syntyi sopimuksia esimerkiksi työmarkkinoilla, ja erilaiset ryhmät tunnustivat toistensa arvon ja merkityksen. Sodan jälkeen ymmärrettiin, että kaikki ihmisryhmät olivat tehneet uhrauksia, ja siten oli valmiutta esimerkiksi invalidien, työväenperheiden ja yleensäkin lapsiperheiden tukemiseen. Sotien jälkeen alettiin rakentaa hyvinvointivaltiota, joka tarjosi sosiaaliturvaa, kansaneläkettä, äitiyspäivärahaa ja vastaavia turvaa tuovia, kaikille tarjottuja oikeuksia, kertoo Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Anu Lahtinen.

Vuonna 2018 suomalaise tuntuvat taas etääntyvän erilaisiin ryhmiin. Ajatus siitä, että kaikilla olisi yhteiskunnassamme mahdollisuudet hyvään elämään, on kärsinyt kolauksen.

– On paljon pelkoa ja vääryyden kokemusta, joka liittyy siihen, että olemme kymmenen vuotta eläneet talouskriisien aiheuttamassa taantumassa. Sillä on seurauksensa siihen, miten asioita tarkastellaan, Lahtinen selittää.

Yhteisen vihollisen luominen ei kuitenkaan ole ehkä paras ratkaisu. Olisi ennemminkin panostettava siihen, että suomalaisilla olisi hyvä olla. Talousnäkymien parantuminen on monessa yhteiskunnassa yhdistänyt kansaa, kun ääriliikkeet eivät enää viehätä samalla tavalla kuin huonommassa taloustilanteessa.

 

ERILAISIA RYHMIÄ voi tuoda lähemmäs toisiaan myös yhteisillä kokemuksilla. Niitä voi saada ennen kaikkea kulttuurista. Suomalaisina perinteisinä kirjallisuusteoksina pidetään Tuntematonta Sotilasta, Seitsemää Veljestä ja Kalevalaa. Musiikin saralta suomalainen suuruus on säveltäjä Jean Sibelius ja taiteessa Akseli Gallen-Kallela. Monille Sibeliuksen Finlandia tai Väinö Linnan Tuntematon sotilas voivat kertoa suomalaisuuden ytimestä, mutta toisaalta moni koululainen puree tänä päivänä hammasta Tuntematonta lukiessaan.

– Vanhan rinnalle voisi tulla jotain uuttakin. On ollut ihan kiinnostavaa seurata sitä, kuinka moni nuori on löytänyt Tuntemattoman Sotilaan uuden elokuvaversion. Sitä voi tietysti kysyä, että onko se juuri sitä, mistä me parhaiten ammennamme suomalaisuutta tähän päivään. Kyllä suomalaisia yhdistäviä tekijöitä mietitään varmaan esimerkiksi tv-tuotannossa, kun tehdään sarjaa, jolle toivotaan mahdollisimman laajaa yleisöä. Siellä se tosin tehdään hieman eri kulmasta, Lahtinen pohtii.

Mikäli kulttuurilla halutaan vahvistaa suomalaisten yhtenäisyyttä, on siinä esiintyvien asioiden, henkilöiden ja teemojen oltava nykysuomalaisille samaistuttavia. Esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa naisia ei näy juurikaan, ja samaistumispintaa on tarjolla lähinnä miehille.

 

PAITSI, ETTÄ kulttuurituotosten on oltava samaistuttavia, olisi niiden myös onnistuttava kohottamaan Suomi-neidon matalahkoa itsetuntoa. Yleensä sen on taannut menestys ulkomailla. ”Torilla tavataan” on tyypillinen lausahdus, kun Suomi nousee maailmankartalle, mutta viime vuosina ”torilla” on nähty kenties enemmän toisilleen huutelevia mielenosoittajia kuin oman maan menestystä juhlivia suomalaisia. Itsetuntoa on kuitenkin hivelty esimerkiksi suomalaisten metallibändien menestyksellä – vaikka suomalaiset eivät ehkä ihan täysin ymmärräkään kuinka paljon esimerkiksi Nightwish vetää yleisiä ulkomailla.

Vanhaakaan perinnettä ei kuitenkaan ole syytä heittää romukoppaan, vaan sen pohjalta voi tehdä jotain uutta. Esimerkiksi Kalevalaa onkin käytetty hyvin menestyksekkäästi tähän tarkoitukseen.

– Esimerkiksi kielitieteilijä J.R.R. Tolkienin Keskimaa-mytologia on Kalevalasta inspiroitunut, Lahtinen toteaa.

Tolkienin mytologia on toki jo kymmeniä vuosia vanha, mutta on suosittu edelleen, etenkin 2000-luvun elokuvien myötä. Harva kaduntallaaja ymmärtää elokuvaa katsoessaan, että siinä on suomalaista kansantarustoa mukana.

– Vanhaa kansanperinnepohjaa voisi tulkita uudelleen enemmänkin. Silloin se ei olisi vain sitä Kalevalan päivänä laulettavaa ”Vaka Vanhaa Väinämöistä”, Lahtinen tuumii.

Joskus joku keksii tehdä jotain toisin. Esimerkiksi suomalainen nykykansanmusiikkiyhtye Värttinä tuli tunnetuksi myös maailmalla 1990-luvulla.

–  Värttinä oli silloinen esimerkki siitä, että kansanlaulut eivät olekaan pelkästään sitä “Neidolla on punapaulaa”, vaan siellä voi olla aika väkeviäkin juttuja.

 

SUOMESTA LÖYTYY paljonkin myös sellaista perinnettä, jota ei ole vielä uudelleentulkittu ollenkaan. Kalevala on Elias Lönnrotin tuotos, mutta sen pohjalla on ollut hyvin runsas ja monelle täysin tuntematon kansanperinteen maailma.

– Se on sellaista vähän rosoista, ei aina täysin salonkikelpoista. Nythän onkin ilmestynyt hyviä tällaisia vähän räväkämpiä laulujen kokoelmia tai vastaavia, Lahtinen kertoo.

 

TOLKIENIN KESKIMAA-TEOKSET ovat esimerkki suomalaisesta kulttuurista inspiraationsa saaneista teoksista, jotka ovat kuitenkin ulkomaalaisen kirjoittamia. Sellainen kulttuurituote voi varmasti nostaa suomalaisten kansallista itsetuntoa, mutta kenties sen vaikutus voisi olla voimakkaampi, mikäli kirjoittaja olisi suomalainen.

Kenties suomalaisten asenteella omaan kulttuuriinsa on vaikutusta siihen, miksei suomalaisia Tolkieneja ole uskaltautunut näkyviin.

– Meidän yhteiskunnassamme on sellaista ankaruutta, mikä vaivaa minua. Vaikka miten onnistuisimme jossain, niin sitä ei pidetä minään. Se näkyy siinäkin, että jos uutisoidaan Suomen olevan kolmanneksi paras maa kilpailukyvyltään, niin se tuodaan esiin niin, että ”Suomi on maailman kilpailukykyisin maa – asiantuntijat kuitenkin varoittavat, ettei ole varaa heittäytyä lepäämään laakereillaan, Lahtinen kertoo.

– Olisi hienoa, jos julkisuudessa alettaisiin puhua enemmän positiivisen kautta. En tarkoita pinnallista positiivisuutta, vaan sitä, että puhe olisi hyväksyvää ja arvostavaa, hän selittää.

 

LAHTISEN MUKAAN suomalaisilla tiedotusvälineillä on taipumus hahmottaa maailmaa kriisien ja epäonnistumisten kautta. Kalevalan sankareillakin asiat menivät enimmäkseen pieleen.

Viime aikoina tosin olemme oppineet myös hieman nauramaan yrmykulttuurillemme – emmekä mitenkään väheksyvässä mielessä. Suomalaiset ovat löytäneet sisäänpäin kääntyneestä luonteestaan hyväksyvää huumoria, josta on inspiroiduttu ulkomaillakin. Tästä esimerkkinä toimii Karoliina Korhosen sarjakuva Finnish Nightmares. Huumori on yleisesti ottaen hieno ja toimiva keino käsitellä vaikeita asioita, joten ehkä suomalaiset voisivat tarvita kunnon annoksen kulttuuristamme ammentavaa huumoriterapiaa.

Teksti: Milla Asikainen

Leave a Reply, but while doing so Please respect the seven fundamental principles of the Red Cross and Red Crescent Movement (humanity, neutrality, impartiality, independence, voluntary service, unity, universality). Thank you!