09 Jun

Tieto seksuaaliterveydestä uppoaa parhaiten vertaisryhmässä

Seksi kiehtoo ja askarruttaa varsinkin aikuisuuden kynnyksellä olevia nuoria. Suomen Punaisella Ristillä on pitkä historia seksuaaliterveystyöstä: esimerkiksi kesäkumikampanjaa on järjestetty jo parikymmentä kertaa. Jyväskyläläinen Sofia Sarkava on ollut SPR:n vapaaehtoisena ohjaamassa nuorten kondomiajokortti-työpajaa, jossa on muun muassa harjoiteltu kondomin laittamista. Aihe on saanut usein hersyvän vastaanoton.

– Se on sellaista kiusaantunutta huvitusta ja hihitystä. Osasta on noloa harjoitella kondomin laittamista kavereiden edessä. Osa taas vetää ihan show’ksi, Sofia Sarkava kertoo.

Yksityinen ja herkkä aihe vaatii vapaaehtoiselta hieman tasapainoilua: tavoitteena ei ole antaa seksistä liian vakavaa kuvaa, muttei myöskään heittää koko hommaa huumoriksi.

– Pitää olla jotain siitä välimaastosta. Seksiin liittyville asioille on lupa nauraa ja on hyväkin asia, jos sitä ei ota niin kamalan vakavasti. Samalla pitää kuitenkin kertoa nuorille, että ehkäisyn laiminlyönnistä voi seurata seksitauti tai epätoivottu raskaus.

Kauhu- ja sankaritarinoiden tilalle tietoa ja taitoa

Tietoa seksuaalisuudesta ja seksistä on saatavilla helpommin ja enemmän kuin koskaan, millä on myös varjopuolensa: netin kuva- ja ohjetulvassa liikkuu paljon myös ristiriitaista ja väärää informaatiota. Seksiin liittyvät kauhu- ja sankaritarinat voivat hämmentää.

– Netissä seksi on joko ylistetty mielettömän mahtavaksi asiaksi tai liioiteltu ihan liian vaaralliseksi. Se on joko-tai, eikä mitään tältä väliltä, Sarkava kuvailee.

“Seksiin liittyville asioille on lupa nauraa.”

Sarkava pitää hyvänä sitä, että SPR:ssä seksuaaliterveydestä kertovat itsekin nuoret ihmiset: tieto uppoaa paremmin vertaisryhmässä.

– Yleensä nuorille seksivalistusta antaa terveystiedon opettaja tai oma vanhempi, mikä voi tuntua tosi kiusalliselta. Vanhemmat sukupolvet voivat myös asennoitua seksiin hyvin eri tavalla kuin nuoret.

Vaikka seksuaaliterveystyöhön liittyy valistava ulottuvuus, tarkoitus ei ole moralisoida tai ohjata nuoria tiettyyn muottiin. Tavoite on tarjota riittävästi tietoja ja taitoja, jotta seksuaalisuudesta voi nauttia niin, ettei riskeeraa omaa tai kumppaniensa terveyttä. Valistustyön perusviesti on Sarkavan mukaan yksinkertainen:

– Seksi on mukavaa, mutta siinä on myös riskejä, joista pitää olla tietoinen.

Testaa tietosi seksistä Naimamaisteri-kyselyssä. Voit voittaa vuoden kesäkumit!

Ilmoittaudu hiv- ja seksuaaliterveystyön vapaaehtoiseksi.

Teksti ja kuva: Irina Herneaho

Leave a Reply, but while doing so Please respect the seven fundamental principles of the Red Cross and Red Crescent Movement (humanity, neutrality, impartiality, independence, voluntary service, unity, universality). Thank you!