06 Sep

Väkivaltaisen suhteen käsittely ei lopu eroon

Omia kokemuksia voi joutua työstämään vielä sen jälkeen, kun on lähtenyt väkivaltaisesta suhteesta. Kuva: Pixabay.com

 

Parisuhteesta jääneet traumat voivat vaikuttaa elämään vielä vuosia suhteen jälkeen. Juttu on Henry Goes Liven lähisuhdeväkivaltaa käsittelevän juttusarjan kolmas osa. Edellinen osa Sallan ja Pekan tarinasta löytyy täältä. Henkisen väkivallan uhrin auttamista taas puidaan jutussa, joka löytyy täältä.

 

VÄKIVALTAISESSA SUHTEESSA ELÄMINEN itsessään on painajainen, mutta monesti psyykkinen työ jatkuu vielä pitkään eron jälkeen. Salla eli melkein neljä vuotta suhteessa, jossa nimittely, lyttääminen ja tukasta vetäminen olivat arkipäivää. Toisinaan poikaystävä Pekka myös uhkasi tappaa Sallan, potki ja löi häntä.

Pekka oli saanut Sallan uskomaan, ettei kukaan muu koskaan huolisi Sallaa. Hieman ennen pariskunnan eroa Salla kuitenkin tapasi huomaavaisen ja kiltin miehen, Jussin. Jussi osoitti, ettei Pekan sanoissa ollut perää. Pekka ei kuitenkaan luovuttanut hevillä.

– Asuin eromme jälkeen äitini luona väliaikaisesti. Pekka pyysi, että saisi nähdä koiraani, johon annoinkin luvan ensiksi. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, koska koira pelkäsi Pekkaa. Se valahti aina aivan lötköksi, kun olisi pitänyt mennä hänen luokseen, Salla kertoo.

 

KUN TAPAAMISILLE EI RIITTÄNYT enää luonnollisia syitä, Pekka ilmestyi tiuhaan ajelemaan moottoripyörällään Sallan äidin asunnon edustalle. Hän myös selvitti, missä Salla kävi lenkillä, ja ilmestyi samoille lenkkipoluille.

Samaan aikaan Jussi alkoi saada tekstiviestejä oudosta numerosta. Niissä sanottiin, että Salla haikaili yhä Pekan perään. Jussi ei ottanut viestejä todesta, saati suuttunut Sallalle niistä. Mies oli kokonaisuudessaan toista maata kuin Pekka.

– Jussin kanssa minua ei pelottanut yhtään, ei missään vaiheessa. Mikäli hänessä olisi ollut edes vähän samoja piirteitä kuin Pekassa, tilanne olisi varmaan ollut toinen. Jussi ei kuitenkaan koskaan edes korottanut ääntään.

 

MUUSSA ELÄMÄSSÄ VÄKIVALLAN jättämät arvet ovat näkyneet selkeämmin. Jos kukaan miespuolinen henkilö korottaa ääntään tai edes puhuu vähän äkäisesti, pillahtaa Salla vielä tänä päivänäkin itkuun – etenkin jos tämä on jonkinlaisessa auktoriteettiasemassa. Kaupassa käyminen yksin pelottaa. Salla ei osaa sanoa miksi, mutta pelko ilmaantui väkivaltaisen suhteen päättyessä. Hän on myös huomannut alkaneensa pelätä miehiä. Eniten kuitenkin kammottaa ajatus Pekkaan törmäämisestä.

– Niin on käynytkin pari kertaa. Muistan, kun olin kerran ostoskeskuksessa työkeikalla, ja ovilla seisoi lastenrattaiden kanssa aivan Pekan näköinen mies. Minua alkoi ahdistaa saman tien, etenkin kun olin huomaavinani hänellä tatuoinnin samassa kohtaa, missä Pekallakin oli. Kävelin ohi yrittämättä katsoa miestä, mutta vilkaisin vahingossa. Pekkahan se oli. Hän tuijotti minua suoraan silmiin. Menin aivan paniikkiin, meinasin pudottaa puhelimeni ja olin varma, että saan sydänkohtauksen.

 

SALLAA VAIVAAVAT EDELLEEN myös jatkuvat painajaiset vanhasta elämästä. Monesti hän yhä herää keskellä yötä omaan huutoonsa.

– Vähän aikaa sitten myös tämä Pekan hajottama hammas alkoi kipuilla oikein kovasti. Kävin jo silloin teon jälkeen näyttämässä tätä hammaslääkärille ja väitin kaatuneeni portaissa. Ei lääkäri sitä kyllä uskonut, enkä tiedä laittoiko hän asiasta jonkun merkinnänkin. Nyt käydessäni lääkäri sanoi, että kannattaa tehdä asiasta rikosilmoitus, sillä hammas tulee todennäköisesti syömään minulta tuhansia euroja.

Hampaan kunto oli viimeinen niitti, ja Salla teki tapahtuneesta rikosilmoituksen. Tällä hetkellä hän odottaa yhä oikeudenkäynnin alkamista.

– Tämä oikeudenkäynti on viimeinen asia, mitä voin tälle tehdä. Toivon, että se laittaa asialle pisteen, etten enää näkisi painajaisia ja saisin asialta rauhan lopullisesti.

Jutussa esiintyneiden henkilöiden nimet on muutettu.

Teksti: Milla Asikainen

Oletko huolissasi itsesi tai esimerkiksi läheisesi kokemasta väkivallasta tai sen uhkasta? Nollalinja palvelee vuorokauden ympäri. 

Apua lähisuhdeväkivaltaan voi löytää myös esimerkiksi Väestöliiton linkkilistan tai Suomen Mielenterveysseuran apusivun kautta. Samalta Väestöliiton sivulta löytyy myös lista tahoista, jotka auttavat väkivallan tekijöitä lopettamaan sen käyttämisen.

Leave a Reply, but while doing so Please respect the seven fundamental principles of the Red Cross and Red Crescent Movement (humanity, neutrality, impartiality, independence, voluntary service, unity, universality). Thank you!