26 Jan

Värillinen on yhä ihonsa vanki – apartheid näkyy edelleen Etelä-Afrikassa tasa-arvon puuttumisena

16196228_10211049125599711_1509962997_o

Etelä-Afrikkaa pidetään Afrikan valtioiden mittapuulla hyvin eurooppalaisena ja rikkaana maana. Pinnan alla kytevä rasismi kuitenkin estää suurinta osaa maan asukkaista pääsemästä osaksi tätä vaurautta.

 

MATKUSTIN kahdeksi viikoksi Etelä-Afrikan koillisosaan, Mpumalangassa sijaitsevaan White Riversin pikkukaupunkiin. Yövyin vanhan tuttuni, Suomessa neljä vuotta sitten vierailleen Katien perheen luona ja vietin kaiken aikani heidän kanssaan.

Etelä-Afrikka luokitellaan bruttokansantuotteen perusteella keskituloiseksi maaksi, vaikka Maailman Pankin mukaan köyhyysrajan alapuolella elää 54 prosenttia maan väestöstä. Vauraus on jakautunut Etelä-Afrikassa epätasaisesti ja paikoitellen maa muistuttaa enemmän vähemmän kehittynyttä valtiota. Elämä tuntui kuitenkin hyvin samanlaiselta kuin Suomessa. Muutaman päivän jälkeen syy siihen alkoi olla selvä Katien perhe on valkoinen.

 

APARTHEID LOPPUI Etelä-Afrikassa vuonna 1994. Maan ensimmäiset demokraattiset vaalit nostivat Nelson Mandelan presidentiksi, ja tämä kävi töihin poistaakseen syvälle juurtuneen rotusyrjinnän. Värillisille haluttiin luoda uramahdollisuuksia, ja osa viljelysmaasta aiottiin luovuttaa mustille maanviljelijöille. Koulutuksen oli tarkoitus olla ilmaista kaikille.

Uudistukset eivät kuitenkaan onnistuneet. Työttömyysaste on nykyään korkeampi kuin apartheidin lopussa. Vuonna 2016 Etelä-Afrikan työttömyysprosentti oli 26,8 prosenttia  ja nuorista työttöminä oli yli puolet.

Työllistymismahdollisuudet määrittelee edelleen ihonväri: vuonna 2015 värillisistä työikäisistä työttömänä oli 39 prosenttia, kun taas valkoisista alle kymmenen prosenttia oli ilman töitä.  Yhteiskuntaluokasta toiseen siirtyminen koulutuksen kautta on korkeiden lukukausimaksujen vuoksi lähes mahdotonta. Yliopistokoulutuksen hinnat nousevat Etelä-Afrikassa jatkuvasti, ja nykyään koulutuksesta joutuu maksamaan kymmeniätuhansia randeja vuodessa, eli tuhansia euroja.

 

KATIEN PERHE asuu estatessa, aidatulla asuinalueella. Talojen pihoihin on parkkeerattu useita autoja ja monella takapihalla on uima-allas. Alueen keskiössä on suuri golfkenttä. Satoja taloja sisältävän alueen perheistä vain muutama on värillisiä. Silti kaduilla kulki aamuisin lähinnä mustia naisia, kun kotiapulaiset kävelivät työpaikoilleen.

Isäntäperheeni luona apua kävi muutaman kerran viikossa. Perheen äidin mukaan ylimääräistä apua ei edes tarvita niin paljon, mutta valkoiset haluavat auttaa kouluttamattomia naisia tarjoamalla heille töitä, sillä muuten he joutuvat turvautumaan muihin ansaintakeinoihin. Esimerkiksi prostituutio on maassa suuri ongelma, ja asukkaista lähes viidennes on HIV-positiivisia.

Etelä-Afrikassa on myös alueita, joihin mustat pakkomuutettiin apartheidin aikana. Homelandeiksi kutsutut alueet perustettiin, jotta mustat saataisiin suljettua pois valkoisesta yhteiskunnasta. Alueet olivat huonoja viljelyyn, joten mustat työskentelivät valkoisten omistamissa kaivoksissa ja rakennustyömailla.

Ajaessamme mustien asuinalueiden ja kaupunkien läpi oli selvää, etteivät kaikki ole köyhiä, mutta tulotaso on selkeästi Katien perheen asuinaluetta alhaisempi. Myös todellisia hökkelikyliä peltikattoineen oli paljon.

 

KUN LÄHDIN isäntäperheeni kanssa kauppaan, sopivan parkkiruudun kaupan pihalta osoitti musta mies. Samoin saapuessamme takaisin autolle ostoskassien kanssa luoksemme kiiruhti musta nuorukainen. Hän pakkasi ostoksemme autoon ja vei ostoskärryt paikalleen. Kaupan kassoilla taas palvelivat ainoastaan mustat naiset.

Kotimatkalla automme tankkasi niin ikään musta nuori mies. Samalla hänen työtoverinsa pesi automme tuulilasin. Kun kaarsimme takaisin asuinalueelle, portin avasi ja sulki musta mies. Näissä töissä ei valkoisia näkynyt.

Kiinnitin huomiota työntekijöiden asenteisiin. He vaikuttivat lämpimiltä, kohteliailta ja valmiilta auttamaan. Sanoin tämän ääneen. Vastaukseksi sain kuulla, että mustat ovat kunnianhimottomia. Että heitä ei kiinnosta kehittää omaa elämäänsä. Että he ovat näissä töissä, koska eivät halua parempaa. Että heidän kulttuurissaan muut asiat ovat tärkeämpiä. Näitä sanoja ei sanottu vihaisesti, ylenkatsovasti tai tuomitsevasti. Ne sanottiin, niin kuin faktat sanotaan.

 

ETELÄ-AFRIKKA ON listattu yhdeksi maailman epätasa-arvoisimmista yhteiskunnista. Maan köyhyydestä kärsivät myös hyväosaiset, sillä rikollisuus ja väkivallan uhka estävät ihmisiä kävelemästä kaduilla tai liikkumasta ulkona pimeän aikaan.

Jotta maa voisi kehittyä, pitäisi ihmisten pystyä näkemään toisensa ihmisinä enkä usko, että kummallakaan puolella on vielä tarpeeksi kunnioitusta sitä varten.

 

Katien nimi on muutettu.

Teksti ja kuvitus: Saara Tuominen

Leave a Reply, but while doing so Please respect the seven fundamental principles of the Red Cross and Red Crescent Movement (humanity, neutrality, impartiality, independence, voluntary service, unity, universality). Thank you!