24 Nov

Vastaanottokeskus oli välitila – nyt elämä jatkuu

vokki2Tätä maisemaa Faraj Malek katsoi kuukausien ajan huoneestaan Helsingin Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa. Nyt keskus on suljettu ja sen huoneet ovat autiot. Malek ei halua esiintyä kuvissa.

 

Elämä tuntui painajaiselta. Vielä syksyllä 2015 Faraj Malek oli kotonaan Etelä-Syyriassa äitinsä, sisarustensa ja kihlattunsa luona. Tämän vuoden alussa hän makasi uudessa sängyssään Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa Helsingissä. Oli keskitalvi ja ulkona jatkuva pimeys.

 

19-VUOTIAS Faraj Malek pakeni Syyriasta, kun häntä vaadittiin liittymään armeijaan. Malek jätti kotinsa marraskuussa 2015 ja matkusti lähes kuukauden, kunnes saapui Suomeen.

Ensimmäisenä hänet sijoitettiin Lahteen, mikä oli Malekille rankka kokemus. Ihmiset huutelivat kaduilla, eivätkä turvapaikanhakijat uskaltaneet liikkua yksin, koska pelkäsivät joutuvansa pahoinpidellyiksi. Vastaanottokeskus puolestaan oli suuri, yli 300 henkeä asuttava laitos.

Kerättyään Lahdessa muutaman kuukauden voimiaan Malek haki siirtoa Helsinkiin. Se hyväksyttiin, ja hän saapui Ruskeasuolle tammikuun lopulla.

Malekin turvapaikkakuulustelu oli pidetty jo Lahdessa, joten Ruskeasuolla mies ei voinut tehdä muuta kuin odottaa.

vokki12Malekin lisäksi Ruskeasuolla päätöstä turvapaikasta odottivat myös kymmenet muut ihmiset. Asukkaat koristelivat Punaisen Ristin vapaaehtoisten kanssa keskuksen ovia ja seiniä tehdääkseen tilasta kotoisamman. Esimerkiksi yksi perhekerroksen ovista oli koristelu perheenjäsenten nimikirjaimilla ja sanalla ‘rakkaus’.

 

AIKAANSA vastaanottokeskuksessa Malek kuvaa välitilaksi. Päivät tuntuivat puuduttavilta, sillä kaikki tehtiin saman rutiinin mukaan. Ajankulukseen Malek kävi kaupungilla, pelasi biljardia ja vietti aikaa huoneessaan.

Samassa tilassa Malekin kanssa asui kolme muutakin miestä, ja häntä painoi oman tilan puute. Joskus Malek pakeni puistoon tai alakerrassa olevaan saliin saadakseen olla yksin.

Alkuajat vieraassa maassa kuluivat kuin sumussa. Malek ei tuntenut kuuluvansa Suomeen. Oman perheen kaipuu tuntui lamauttavalta.

Myös tunnelma vastaanottokeskuksessa oli usein apea, kun aika ajoin joku asukkaista sai kielteisen turvapaikkapäätöksen. Malekin mukaan samassa talossa asuessa muita kohtelee kuin veljiään, ja yhden suru sattuu kaikkiin. Kielteiset päätökset lisäsivät myös pelkoa siitä, millainen tulevaisuus itsellä on edessä.

–  Mieli ei lepää vastaanottokeskuksessa, kun kaikki odottavat päätöksiään.

vokki15Vastaanottokeskukset ovat väliaikaiseen asumiseen tarkoitettuja laitoksia, ja välillä se myös näkyy. Ruskeasuon keskuksen lastenhuone muuttui kodikkaammaksi, kun asukkaat tarttuivat siveltimiin vapaaehtoisina olleiden taideopiskelijoiden kanssa.

 

RUSKEASUOLLA TARJOTTIIN suomen kielen opetusta, ja sen avulla Malek aloitti hitaan kotiutumisen. Syyriassa hän oli opiskellut yliopistossa. Helsingissä Malek pääsi kolmeen eri työkokeiluun, joissa hän oppi rakennusalasta. Tänä syksynä hän aloitti rakennusopinnot ammattikoulussa.

Myönteisen turvapaikkapäätöksen Malek sai ehdittyään jo muuttaa pois Ruskeasuon vastaanottokeskuksesta. Suomen Punaisen Ristin työntekijät auttoivat keskuksen asukkaita löytämään alivuokralla olevia huoneita kaupungista. Malek muutti syksyn alussa suomalaisen miehen alivuokralaiseksi.

– Voin siellä paljon paremmin. Saan laittaa ruokani itse ja päättää, miten tulen ja menen.

Malek ei kuitenkaan hylännyt Ruskeasuota.

– Kävin uusien turvapaikanhakijoiden kanssa asuntotoimistossa ja muilla asioilla sekä autoin heitä kielen kanssa.

vokki7Sana ‘kiitos’ oli ripustettu vastaanottokeskuksen salin kattoon. Tila toimi olohuoneena, jossa asukkaat pelasivat biljardia ja seurustelivat toistensa kanssa.

 

RUSKEASUON vastaanottokeskuksen sulkeminen on ollut tiedossa keväästä asti. Virallisesti keskus meni kiinni marraskuun ensimmäisellä viikolla, ja edeltävällä viikolla paikkaa tyhjennettiin kovaa vauhtia. Malekin vanhassa huoneessa oli silloin jäljellä enää sänkyjen rungot. Nuorten käytävillä kuivui vielä pyykkejä, mutta perhekerrokset olivat autioita.

vokki_pieni1Vastaanottokeskuksia suljetaan eri puolilla Suomea, koska turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt viime vuodesta. Keskusten sulkemisesta päättää Maahanmuuttovirasto. Ruskeasuolla Malekin sängystä oli loka-marraskuun vaihteessa jäljellä pelkkä runko.

 

Ruskeasuon sulkeminen ei tunnu Malekista pahalta, sillä hän ei  kiintynyt paikkaan. Hän kuitenkin kertoo, että nykyiset asukkaat ovat surullisia ja peloissaan.

– Tämä on ollut heille koti, ja nyt he eivät tiedä, mihin päätyvät. Ihmisiä saatetaan sijoittaa aivan toiseen kaupunkiin, jossa asenteet voivat olla kielteisempiä.

 

vokki8Ruskeasuon viikkoaikataulu ammotti tyhjyyttään keskuksen sulkemisen kynnyksellä. Asukkaat siirrettiin muihin Helsingin ja Uudenmaan piirin alueella oleviin vastaanottokeskuksiin.

 

RUSKEASUON VASTAANOTTOKESKUKSESSA asui enimmillään 120 henkilöä. Yksin tulleet nuoret miehet ja lapsiperheet asuivat omissa kerroksissaan. Omalla osastollaan pihan toisella puolella asuivat yksin saapuneet alaikäiset.

– Tämä oli paras vastaanottokeskus, josta olen kuullut, Malek kertoo.

vokki_pieni2Ruskeasuon vastaanottokeskuksessa alkoi viikko ennen sulkemista olla pimeää henkilökunnan tiloja lukuun ottamatta. Parhaimmillaan Suomen Punainen Risti ylläpiti samanaikaisesti 109 vastaanottoyksikköä ja järjestelykeskusta eri puolilla Suomea. Marraskuun lopussa toiminnassa olevia keskuksia on 55.

 

Tällä hetkellä Malek odottaa kuulustelua, jossa käsitellään hänen perheensä mahdollisuutta päästä Suomeen. Ensisijaisena tehtävänään hän pitää nyt opintojaan.

– Koulun aion käydä loppuun. Sitten pystyn miettimään selvemmin, miten voin jatkaa elämääni.

 

Teksti ja kuvat: Saara Tuominen

Kolme tapaa auttaa turvapaikanhakijoita

Vapaaehtoisilla tärkeä rooli vastaanottokeskuksissa

 

 

Leave a Reply, but while doing so Please respect the seven fundamental principles of the Red Cross and Red Crescent Movement (humanity, neutrality, impartiality, independence, voluntary service, unity, universality). Thank you!